Missä on käpylusikkani vuodelta 1978?

Kun ikää on jo jonkin matkaa yli kuuden vuosikymmenen, alkaa eläkeotteen selailu kummasti kiinnostaa. Eläkeote kertoo, että ihan ensimmäinen virallinen palkanmaksaja itselleni oli keväällä 1978 Lempäälän Metsänhoitoyhdistys, jonka nimissä istuttelin tuttujen kavereitten kanssa metsää vanhan kolmostien kupeessa, niin sanotun Montian alueella.

Kun metsänistuttajissa oli useampia urheilijoita, innostui silloinen puuhakas metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Taisto Lehti laittamaan Mhy:n nimissä joukkueen keväisin Lempäälässä juostuun katuviestiin.

 

Katuviesti kisattiin toukokuussa ja ainakin 1970-luvulla se oli varsin suosittu tapahtuma. Viestin startti oli Lempäälän Keskuskentällä, missä aloittajat juoksivat 300 metrin kierroksen ja jatkoivat siitä Tampereentielle, missä ensimmäinen vaihto oli kutakuinkin Uotin luontaiskylpylän risteyksessä. Toisen osuuden menijä pinkoi Sirvalahden kohdalle eli nykyiseen Asematien risteykseen. Kolmososuus oli ehkäpä viestin rankin, kun kirkonmäen ylämäki rassasi juoksijaa. Seuraava vaihtopaikka oli hiukan Valkeakoskentien risteyksen jälkeen. Nelososuus eteni siitä silloiselle Yhteiskoululle eli nykyisen Kanavan koulun kohdalle. Paluumatkalla pätkät juostiin toisin päin.

Yhteensä katuviestisakkiin tarvittiin siis kahdeksan menijää, osuudet olivat noin 250 metristä noin 550 metriin.

1970-luvulla vielä isommissa maalikylissä, kuten Lempäälässäkin, olivat omat poliisilaitokset, joten katuviestiäkin vietiin uljaasti poliisiauton mennessä ensimmäisenä ja muu liikenne oli sen hetken stopissa.

 

Sarjoja Lempäälän katuviestissä oli useita. Urheiluseurojen sarjaan osallistui esimerkiksi mahtiseura Lempäälän Kisasta useamman jaoston joukkueita. Melko usein LeKin hiihtäjät esimerkiksi olivat kovaa valuuttaa.

1970-luvun lopussa katuviestin nopein sakki löytyi useimmiten Kuljun Jyryltä, joka muutti nimensä juuri vuonna 1978 Lempäälän Jyryksi. Viestin ratkaisija ankkurina Jyrylle oli vuosien ajan kansallisella tasolla hyvin menestynyt pikamenijä Juhani Ojala, joka muistetaan myös pitkäaikaisena demareitten kuntapoliitikkona.

Seurasarjan lisäksi kisattiin junioreissa ja puulaakisarjassa, johon osallistui kyläyhdistyksiä ja työpaikkoja.

 

Puulakisarjaa hallitsi vuosien ajan suvereenilla tavalla Lempäälän kunnan joukkue, kunnes toukokuussa 1978 tapahtui yllätys. Taisto Lehden kokoama Lempäälän Mhy sensaatiomaisesti katkaisi kunnan voittokulun. Mikään ihme se ei ollut, sillä Mhy:n rivistössä juoksivat päällekirjoittaneen ohella kolme Konsalan urheilevaa veljestä Heikki, Tapio ja Jyrki.

Yleisurheilupuolelta mukana oli niin ikään metsänistushommissa keväisin huhkinut Markku Jousranta. Lisäksi kuljulainen jääkiekkoilija Jussi Isotalo oli vikkelä juoksija. Kaksi muuta kirmaajaa olivat itseoikeutetusti Taisto Lehti, joka suunnistajana ja kuntoilijana oli kepeäjalkainen menijä sekä mhy:n palkkalistalla ollut hyväkuntoinen metsänkävijä Pentti Tanhuanpää.

Taisto Lehti toi ankkurina Mhy:n ykkösenä maaliin, mutta sitä eivät kunnan juoksijat sulattaneet. Kunta teki kisasta protestin sillä perusteella, että päällekirjoittanut, Konsalat ja Jousranta eivät olleet ”oikeasti” Mhy:n palkkalistoilla, vaan olivat lukiolaisia tai opiskelijoita. Näin Mhy diskattiin ja voittajille jaettu käpylusikka jäi saamatta.

 

Näin jälkikäteen, 46 vuoden jälkeen, olisi kyllä perustellun vastaprotestin paikka. Eläkeote todistaa, että palkkaa Mhy:ltä on keväällä 1978 tullut ja sama fakta löytynee myös muiden ”epäilysten” alla olevien tiedoista.

Vieläkö nyt, vuonna 2024, Lempäälän keskustassa pidettävä katuviesti innostaisi urheiluväkeä? Olisihan se hienoa, kun starttiviivalle kumartuisivat LeKin kiekkoilijat, Loiskeen futarit, LeTon säbä-sakki, Lempon lentisväki, LeKin hiihtäjät ja suosikkina totta kai LeKi YU:n vikkelät gepardit. Kuka alkaisi puuhata?