Antaa sataa − Telkäntaipaleen silta tarjoaa katon pään päälle: Yhdistykset esittäytyvät ulkoilmatapahtumassa kaikelle kansalle Helatorstain jälkeisenä perjantaina

− Tännehän voi tuoda vaikka arpoja ja melkein mitä vain muutakin myytävää. Lempäälän Kulttuuritapahtumien Susanna Leppänen (vas.) ja Anneli Kesola pitävät hyvien kulkuyhteyksien varrella olevaa katettua Telkäntaipaleen siltaa yhdistyksille loistavana paikkana tuoda toimintaansa esille. Kuva: Kaija Poikolainen

 

Viime vuoden maaliskuussa avatun Telkäntaipaleen sillan katetulla alueella järjestetään Helatorstain jälkeisenä perjantaina 10. toukokuuta kello 15−18 yhdistystori, jossa yhdistykset esittäytyvät kaikelle kansalle avoimessa tapahtumassa.

Musisoinnista vastaa Lempäälän Pelimannit, ja tapahtumassa pitää kahvilaa Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, PESU ry.

Tapahtuman juontaa Lempäälän oma julkkis, Salatuista elämistä tuttu Teemu Lehtilä.

Yhdistystori-tapahtuman jälkeen Telkäntaipaleen sillan illassa pannaan jalalla koreasti discon tahtiin.

Yhdistystorin tarkoituksena on, että jokaisesta mukaan lähtevästä yhdistyksestä osallistuisi noin 2−3 edustajaa. Yhdistystorin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Lempäälän kunnan yhteisöpalvelut yhteistyössä Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:n kanssa.

Toistaiseksi mukaantulonsa on vahvistanut 20 yhdistystä.

 

Yhdistystori järjestetään osana kunnan liikuntapäivän ohjelmaa ja se on tarkoitettu kaikille Lempäälässä toimiville yhdistyksille, järjestöille, seuroille ja yhteisöille.

− Haluamme nostaa eri yhdistyksiä ja seuroja esille tuona päivänä ja sitä arvokasta työtä, mitä ne tekevät. Yhdistystorilla yhdistykset pääsevät verkostoitumaan ja esittelemään omaa toimintaansa kuntalaisille, sanoo Lempäälän kunnan järjestösuunnittelija Anu Nevalainen.

− Tämä on ensimmäinen kerta, kun unelmien liikuntapäivää vietetään näin suurena tapahtumana, ja tärkeä osa sen viettoa on yhdistystori.  Viime Lempäälä-päivässä yhdistystori pidettiin sisätiloissa, jolloin sinne mahtui vain seitsemäntoista yhdistystä, mutta nyt voidaan hyödyntää koko sillan leveyttä.

Yhdistystori järjestetään osana kunnan liikuntapäivän 10. toukokuuta tapahtumaa, jonka järjestää Lempäälän kunnan yhteisöpalvelut.

− ”Unelmien liikuntapäivä” -tapahtuma on valtakunnallinen liikuntapäivä ja se on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä. Tapahtuma sisältää paljon erilaista yhteisöpalveluiden järjestämää monipuolista ohjelmaa eri ikäisille.

 

Paikallisille yhdistyksille lähti yhdistystorista kertova kirje jo maaliskuussa. Kulttuuritapahtumien puheenjohtaja Susanna Leppänen ja varapuheenjohtaja Anneli Kesola kehottavat seuroja ja järjestöjä hyödyntämään tilaisuus.

− Telkäntaipaleen silta on kuntalaisille näköalapaikka ja mukaan lähteville yhdistyksille mielettömän hyvä mahdollisuus tuoda itseään esiin ja esitellä toimintaansa uusille ja vanhoille kuntalaisille, naiset sanovat.

Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry ja Lempäälän kulttuuripalvelut ovat järjestäneet yhteistyössä vastaavaa yhdistystoritapahtumaa aiempina vuosina sisätiloissa Manttaalitalolla ja ulkoilmatapahtumana Myllyrannassa. Mukana on enimmillään ollut parisenkymmentä yhdistystä. Nyt osastoja odotetaan mainion esittelypaikan ansiosta enemmän. Kulttuuritapahtumien naiskaksikko kehottaa kaikkia yhdistyksiä ilmoittautumaan mukaan ja hyödyntämään tilaisuus.

− Mukavissa, katetuissa oloissa Telkäntaipaleen sillan tapahtuman läpivienti onnistuu mainiosti myös sateen sattuessa, Leppänen ja Kesola korostavat.