Itsekkyys on ihmisessä viheliäinen piirre, joka näyttää koko ajan yleistyvän. Onko ilmiöllä jotain tekemistä epävarman ajan kanssa? Uskovatko ihmiset selviävänsä voittajina nykytilanteesta, kun huolehtivat kaikissa asioissa ensisijaisesti omista eduistaan? Toivottavasti kyse ei ole laajemmasta ja kauaskantoisemmasta ilmiöstä, jossa luonnonvalinta suosii näitä itsekkäitä tyyppejä. Kyynärpäätaktiikkaa noudattavat jäävät jäljelle ja muut sortuvat.
Monet muistavat kirjainlyhenteen NIMBY, joka tulee englanninkielisistä sanoista not in my back yard, eli ei minun takapihalleni. Sillä ei välttämättä tarkoiteta sananmukaisesti takapihaa, vaan jotain lähelle tulevaa asiaa, joka häiritsisi tavalla tai toisella minun ja nimenomaan minun elämääni. Asia voisi olla kyllä kannatettava, mutta se pitäisi toteuttaa niin, ettei se hankaloittaisi minun elämääni.
Nimby -lyhenne tunnetaan laajasti, mutta entä OOMF? Tuskin sitä tuossa muodossa käytetään, vaikka juuri nyt se olisi ajankohtainen. Otin etukirjaimet sanoista out of my favor, suomennettuna irti minun eduistani.
Suomessa ollaan laajasti sitä mieltä, että jotain pitää tehdä maamme saamiseksi taas terveelle kehitysuralle. Keinoista sen sijaan vallitsee jyrkkä erimielisyys. Hallitus toteuttaa ohjelmaansa, ja oppositio vastustaa lähes kaikkia toimenpiteitä. Kaikki siis ymmärtävät, että muutoksia pitää tehdä, mutta silti mikään ei saisi muuttua. Ainakaan minun etuihini ei saa koskea. Demokratian mukaiseen politiikkaan kuuluu, että kukin on vuorollaan niskan päällä, ja se meidän on hyväksyttävä.
Politiikassa henkilökohtainen itsekkyys peittyy oman eturyhmän taakse. Vaikka ollaan ajavinaan ryhmän etua, oikeasti kyse on kuitenkin yksittäisistä ihmisistä. Kunkin jäsenen kannattaa seistä yhteisten tavoitteiden takana, jotta säilyttäisi asemansa. Esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen pomoilla on lakoissa ja muissa väännöissä paljon pelissä, kun oma hyväpalkkainen työ voi olla vaarassa.
Onko tosiaan niin, että ihminen ajaa viime kädessä pelkästään omaa etuaan? Siltä kyllä tuntuu, kun kuuntelee jonkun kansanedustajan ärhäkkää puhetta. Rivien välistä huomaa, että viesti on suunnattu omille äänestäjille, joiden varassa on jatkopesti. Joku saattaa pitää minua liian epäluuloisena, mutta uskon olevani oikeassa useimpien vallan kahvassa olevien kohdalla.
Suorastaan huvittuneena luin aluevaltuuston jäsenten kommentteja heidän toimintaansa liittyvistä säästökohteista. Yleisin vastaus oli, että valtuuston kokoa ei pidä pienentää. Perustelut vaihtelivat, mutta niiden taustalla oli ajatus: jos paikkoja vähennetään, miten minun käy? Mieluummin oltiin valmiita nipistämään palkkioista, kunhan paikka säilyy. Ei ollut yllätys, että suuri osa nykyisistä valtuutetuista asettuu ehdolle myös seuraavissa vaaleissa.
Piikki
Itsekkyys kukoistaa myös liikenteessä,
omat oikeudet ennen kaikkea.
