Piikki: Palautetta tarvitaan

Viime viikon lehdessä Juha Kuisma kuvasi hyvin Venäjän imperiumin toimintaa. Putinin aikana maasta on tullut tyyppiesimerkki totalitaarisesta valtiosta. Se on kiristänyt otettaan oman maansa sisällä ja pyrkii laajentumaan myös rajojen yli. Ihmiselämän jokaista osa-aluetta kontrolloidaan, ja silloin terrori on osa järjestelmää. Sen uhriksi voi joutua kuka vain.

Totalitarismia ja autoritaarisuutta yhdistää vapauden puute. Myös jälkimmäisessä järjestelmässä pyritään tukahduttamaan kansalaisten mielipiteiden vapaus, jotta voidaan varmistaa hallitsevan tahon valta. Eriävät näkemykset tukahdutetaan, mutta – toisin kuin totalitarismissa – niiden esittäjiä ei yleensä panna vankilaan tai tapeta. Näennäistä demokratiaakin saatetaan hyväksyä, jos se ei vaaranna hallitsevan tahon toimintaa.

Ajatus autoritaarisuudesta heräsi, kun luin Pirhan johtajan Marina Erholan haastattelun, jota täydensivät aluehallituksen puheenjohtajan Kari-Matti Hiltusen (kok.) ja aluevaltuuston puheenjohtajan Johanna Loukaskorven (sd.) kommentit. Heidän yhteinen sanomansa oli, että Pirhan toimintaa ei pidä arvostella, koska se herättää turhaa huolta ihmisissä.

Täältä ruohonjuuritasolta katsottuna huolta herättävät Pirhan puutteellisesti toimivat palvelut ja suunnitelmat niiden karsimisesta edelleen. Tuntuu uskomattomalta, että johtavissa asemissa olevat henkilöt päästävät ilmoille mielipiteitä, jotka sotivat sananvapautta vastaan. Kyse on selvästi autoritaarisuuteen kuuluvasta eriävien mielipiteiden tukahduttamisesta.

Median ja kansalaisten arvostelun sijaan suosittelen Pirhan johdolle peiliin katsomista ja tehtäviinsä keskittymistä. Voisitte yrittää myös asettua lääkäriin pääsyä epätoivoisena odottavan asemaan. Kun saatte palvelut kuntoon ja kuralla olevan talouden tasapainoon, arvostelutkin vähenevät.

Sote-uudistuksen yksi tavoite oli hillitä kustannusten kasvua. Kehitys on ollut päinvastainen, alijäämä lisääntyy koko ajan, ja lisärahoitukset uppoavat kuin kaivoon. Tämä kaikki oli arvattavissa, kun uudistus tehtiin hallinto eikä palvelut edellä. Tuloksena oli todella raskas hallinto, joka on paitsi kallis, myös este tehokkaalle toiminnalle. Mahdollisuudet lisärahoitukseen alkavat loppua, ja viimeistään syksyllä on puututtava myös hallinnon rakenteeseen.

Veronkorotusten ymmärtämisessä asenne voittaa matematiikan. Arvonlisäveron korottaminen 1,5 prosenttiyksiköllä on aiheuttanut kommentteja, että esimerkiksi parturissa ei ole enää varaa käydä ja että palveluyrittäjät ajautuvat konkurssiin. Niinköhän, koska laskukone osoittaa, että 50 euron verolliseen hintaan vaikutus on noin 60 senttiä.

Viime vuonna Lempäälän keskustaan ilmestyi opasteiden lisäksi mustasta metallista väännettyjä häkkyröitä. Kirkkotorin kulmassa nököttävä on vielä pystyssä, mutta Manttaalitalon vieressä oleva kellahtaa pian nurin. Niillä lienee jokin minulle aukeamaton tarkoitus, mutta silti ne kannattaisi kerätä jo pois. Varsinkin kun häkkyröiden sivuprofiilin Z-muoto muistuttaa Venäjän sotatunnusta.

Piikki

Vaatekauppiaita käy sääliksi,
alastomuus on kasvava trendi