Bongaa lintuja pihalla tai lintutornissa

”Bongaa päivä pihalla” -tapahtumassa lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana. Kuva: Sauli Sarkanen

 

Kevään suurta lintuviikonloppua vietetään taas ensi viikonloppuna. Silloin lintuja seurataan pihoilla ja lintutorneissa koko maassa. ”Bongaa päivä pihalla” -tapahtumaan voi kuka tahansa osallistua lauantaina tai sunnuntaina. Lasse J. Laineen muistolle omistettu ”Tornien taisto” käydään lauantaina.

”Bongaa päivä pihalla” -tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tarkoituksena on viettää mukava lintupäivä nauttien lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana.

Tapahtumaan voi osallistua joko lauantaina 4. toukokuuta tai sunnuntaina 5. toukokuuta yksin tai yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Havainnointialue ulottuu kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa saman vuorokauden aikana niin kauan kuin haluaa ja silloin, kun haluaa. Koko vuorokautta ei tarvitse käyttää havainnointiin.

”Bongaa päivä pihalla” on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella viimeistään maanantaina 6. toukokuuta. Tulosten kertymistä voi seurata tapahtuman verkkosivuilta.

Viime vuonna pihatapahtumaan osallistui yli 7 000 ihmistä noin 4 700 pihalla eri puolilla maata. Tämänvuotisen tapahtuman tuloksia julkaistaan ensi viikon alussa.

 

Jo 29. kerran järjestettävä ”Tornien taisto” on monille lintuharrastajille vuoden kohokohta. Tänä vuonna lauantaina 4. toukokuuta järjestettävä tapahtuma on omistettu viime kesänä edesmenneen Lasse J. Laineen muistolle. Hänen ideastaan syntyi aikanaan ensimmäinen ”Tornien taisto”, jonka Eläinmaailma-lehti järjesti keväällä 1994. BirdLifen harteilla tapahtuma on ollut vuodesta 2000.

”Tornien taistoon” on ilmoittautunut tähän mennessä yli 300 lintutornia eri puolilta Suomea. Tapahtumassa 3–8-henkiset joukkueet pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana kello 5–13.

Leikkimielisen kisailun ohessa torneissa opastetaan yleisöä. Vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin koko tapahtuman ajan. Yli 90 tornilla järjestetään erillinen linturetki lähiympäristöön tai muuta opastusta kello 10.

BirdLife Suomen verkkosivuilla on valtakunnalliset ja alueelliset luettelot mukana olevista torneista. Vapaana oleviin torneihin voi vielä ilmoittautua mukaan.

Lue lisää: Lintuviikonloppuna bongaillaan Torneissa ja pihoilla lämpimässä