Olin joku aika sitten Tampereella kuuntelemassa entistä Suomen Moskovan suurlähettilästä Hannu Himasta. Himanen selosti Venäjän toimintaa imperiumi-käsitteellä. Venäjän historiallinen idea on olla laajeneva imperiumi ja sen sisäiset intressit ovat järjestyneet niin, että imperiaalinen olomuoto säilyy. Imperiumin logiikka perustelee, miksi Venäjä tekee kuten tekee. Toisin sanoen Vladimir Putin ei käy sotaa Ukrainassa. Venäjä kävisi sotaa Ukrainassa, johtaisi maata kuka tahansa. Mutta sen imperiumi aikaan saa, että suurta maata johtaa aina yksinvaltias. Useimmiten turvallisuuspoliisista noussut diktaattori. Imperiumi ei voi olla valtiomuodoltaan demokraattinen.
Imperiumina Venäjä katsoo, että sillä on oikeus omien rajojensa ulkopuolella olevaan puskurivyöhykkeeseen. Toisin sanoen etupiiriin, jossa sillä on voiman oikeudella luotua vaikutusvaltaa. Suomen maantieteellisenä kohtalona on olla rajamaa, jossa ratkaisut haetaan vastavoiman kautta. Omaakin sotilaallista voimaa tarvitaan, sillä imperiaalinen Venäjä kunnioittaa vain voimaa. Kaikki muunlainen politiikka on sille heikkoutta.
Venäjä tulkitsee omaa historiaansa niin, että sitä on kautta aikain uhattu ulkoa. Mongolit, Ruotsi, Napoleon, Hitler jne. Nyt Nato on tuonut ”uhkansa” Venäjän rajoille. Ja venäläisille Venäjän rajat ovat ”pyhät”. Imperiumilla on oikeus vaatia alleen kaikkia niitä alueita, joilla on vuotanut venäläisen sotilaan verta.
Huolimatta imperiumi –identiteetistään Venäjä on länteen verrattuna sotilaallisesti heikko. Siksi se on uhkaillut ydinaseiden käytöllä, josta Kiina puolestaan ei pidä. Mutta Kiinan etu on antaa Venäjän käydä rajoitettua sotaansa ja heikentää länttä.
Imperiumissa venäläiset ovat herrakansaa ja kaikki muut kansallisuudet ovat alamaisia. Komin ja Jakutian kaltaiset alueet ovat liian harvaan kansoitettuja, jotta ne voisivat vastustaa valtakoneistoa. Eikä alueille anneta todellista autonomiaa, koska niillä on luonnonrikkauksia ja strategisesti tärkeää valtameren rannikkoa.
Venäjällä on maailmanhistoriallinen, Jumalan antama ja ortodoksisen kirkon siunaama tehtävä. Tuo tehtävä on pelastaa länsi itseltään, väärän vapauskäsityksen luomalta rappiolta. Kirkko ei ole oppositio, vaan se siunaa valtion ja sen turvallisuustoimijat.
Hannu Himanen katsoo, että Suomen presidentiltä pitäisi riisua ulkopoliittinen valta. Pääministerin pitäisi johtaa ulkopolitiikkaa. Tästä olen eri mieltä. Pelkästään se, että meillä on Venäjän kaltainen naapuri, perustelee sen, että tarvitaan pelkästään ulkopolitiikkaan keskittyvä, puoluepolitiikan yläpuolella oleva valtioelin.
Pääministerivetoinen ulkopolitiikka muodostuisi puoluepolitiikan temmellyskentäksi. Valtaa käyttäisi joku pääministerin selän suojissa toimiva harmaa eminenssi: Tuossa vallanjaossa ulkoministerin olisi oltava aina sama puoluetta, eikä pääministerillä kuitenkaan olisi kunnolla aikaa ulkopoliittiseen fyysiseen edustamiseen.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
