Kesän muuttuessa syksyksi olemme siirtymässä naamareiden aikaan. Nimittäin maskin käyttöä nyt suositellaan ja se on siis enemmän kuin toivottavaa. Yllätyksekseni olen huomannut, että nyt onkin vaikea tunnistaa tuttujakaan ihmisiä. Näemme toisistamme vain silmät ja otsan, mutta ilmeisesti me olemme tottuneet tunnistamaan toisemme suusta ja nenästä. Ne ovatkin nyt piilossa ja puheessakin on mukana sellainen suodatin tai pehmennin, musiikkikielellä sordiino. Sordiinohan on ainakin wikipedian mukaan soittimen äänenväriä muuntava tai hiljentävä lisäosa.
Puheesta on joskus vaikea saada selvää, kun ei näe huulten liikkeitä. Kuinka vaikeaa kielen ymmärtäminen onkaan heille, jotka tulevat jostakin vieraasta maasta tai kulttuurista. Tuo sordiino vaikeuttaa myös puheen ymmärtämistä ja kuulemista esim. vanhuksilla ja muilla ihmisillä, joilla on joitakin aistiongelmia. Maski on tärkeä turvaväline ja sen käyttö on nyt todella tarpeellista yhteisen edun nimissä. Maskien eli ”naamareiden” myötä olen alkanut kiinnittämään huomiota vastaantulijoiden silmiin. Ihmisten silmät ovat kauniita. Raamatussa sanotaan kauniisti ”Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi” (Sananlaskut 27:19) ja kaikille tuttu sanonta kuuluu ”Silmät ovat sielun peili”. Kaikilla meillä on kauniit silmät, vaikka näkökyky saattaa olla heikkokin tai sitä ei ole lainkaan.
Koskettavaa on se, että nyt todella joudun pysähtymään tai saan luvan pysähtyä katselemaan vastaantulijan silmiä ja kuuntelemaan, mitä hän todella haluaa minulle maskin takaa sanoa. Kerran eräs ystäväni totesi kauniin ja tunteita koskettavan tilaisuuden jälkeen: ”Olipa niin upea tilaisuus, kun sain katsella heidän kauniita sielujansa”. Nyt ehkä ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Ehkäpä ihmisen syvälliseen ja erityisesti esteettiseen (kauneuteen ja tunteisiin liittyvään) kohtaamiseen ei tarvitakaan aina ensisijaisesti sanoja ja puhumista. Me ihmiset viestimme ehkäpä sanoja syvällisemminkin silmillämme ja katseellamme. Silmien kautta näet, onko kohtaamasi ihmisen sielu kotona, silloin kuin sinä ”koputat” hänen sisimpänsä ovelle. Silmät paljastavat jopa tahtomattammekin, haluammeko me olla toinen toisillemme läsnä vai viestitämmekö me, että ajatuksemme ja tunteemme ovat matkustaneet jo johonkin muualle ja muiden meille ehkä ”tärkeämpien” ihmisten luokse.
Yritetäänkö opetella viestimään toinen toisillemme enemmän silmillämme ja katseellamme? Silloin voisi jäädä moni harkitsematon ja haavoittava sana sanomatta. Enemmän rakastavia ja hyväksyviä katseita ja vähemmän ajattelemattomia ja rikkirepiviä sanoja. Raamatun alussa olevassa luomiskertomuksessa jokaisen luomispäivän päätteeksi ”Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää”. Tämän syksyn haasteiden keskellä yritetään katsoa toisiamme ja aikaansaamisiamme ja myös keskeneräisyyttämme ”hyvällä silmällä”, että näkisimme kaikessa ympärillämme olevassa hyvää ja kaunista… ainutkertaista ja lahjaksi saatua!
KirkkoHarri Vesilahdesta
