On oltu koronaa karussa mökillä. Oikeastaan se on työleiri: mihin tahansa suuntaat katseesi, siellä siintää tekemätön työ. Tuli siellä silti luettua kirjojakin. Jose Ahosen Ajattele kuin mentalisti pani ajattelemaan.
Ahosen mukaan mitään ajatustenlukua ei ole olemassakaan – pelkkää huijausta vain. Omassa esityksessään mentalisti huijaa mieltä, taikurisesityksessä taikuri huijaa fyysisillä esineillä. Huijaaminen on rumaa, mutta näihin esityksiin se kuuluu sallittuna. Ihmiset tietävät jo tullessaan, että heitä huijataan. Tosin Jose kertoo, että aina esityksiin tulee henkilöitä, joiden tarkoitus on paljastaa, miten temppu tehdään. Silmä kovana he tarkkailevat esiintyjän jokaista liikettä. Niinpä he eivät sitten muuta näekään, jolloin heidät onkin tosi helppo huijata.
Miten se temppu tehdään? Tarvitaan erittäin tarkkaa havaintokykyä, runsaasti tietoa ihmisten käyttäytymisestä ja valtavan paljon harjoittelua. Ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta suurin osa on sanatonta kehon kieltä: eleitä, ilmeitä, asentoja, liikettä, olemusta. Otetaan vielä avuksi mikroilmeet. Ne ovat kasvoilla sekunnin murto-osassa käväiseviä tahattomia ilmeitä – ikään kuin häivähdyksiä siitä, mitä ihminen sillä hetkellä tuntee sisimmässään. Siis kulmakarvan kohotus, pupillin laajentuminen, hämmästyksestä pyöreät silmät ja niin edelleen. Puheessakin äänen voimakkuus, sävy ja rytmi kertovat enemmän kuin sanojen konkreettinen sisältö. Siksi tekstiviestejä höystetään emojilla.
Ihmisen käyttäytymisessä on selkeä kaava. Kun kohtaamme jonkun ärsykkeen, sekunnin murto-osassa teemme tulkinnan siitä, onko kyseessä vihamielinen vai ystävällinen ärsyke. Saman tien meissä herää tunne: ärtymys, pelko, tyytyväisyys, ilo. Tunne taas johtaa tarpeenmukaiseen käyttäytymiseen. Mitä useammin jokin asia tapahtuu, sitä helpommin tästä ketjusta tulee opittu reagointitapa. Saatamme joskus ihmetellä, että taasko tässä kävi näin. Tai tiedämme, että vähän tökkimällä kaverimme ärsytysnappulaa, saamme hänet hermostumaan.
Mentalisti ja taikuri tuntee ja tietää näitä tapoja. Kaiken aikaa niitä myös tutkitaan, vaikkapa ihmisten ostokäyttäytymistä. Pieni esimerkki: jos pyydetään valitsemaan joku pöydällä oleva kortti, niin naiset valitsevat helpommin punaisen (ehkä herttarouvan) ja miehet taas mustan. Ei aina, mutta tälläkin tiedolla ollaan jo pitkällä. Kun tarkkana seuraa, minkä kortin kohdalla katse pysähtyy pidemmäksi aikaa kuin muiden, niin siinä se sitten melkein on.
Aivomme osaavat hyödyntää näitä tapoja. Jos on moneen kertaan koettu tuttu asia, niin antaa mennä vaan vanhalla kaavalla. Ei kulu paljon energiaa eikä rasitu aivo, ajattelevat laiskat aivot. Suurin osa päivästämme kuluukin tällä tavalla. Jos tilanne on uusi tai haluamme toimia uudella tavalla, se vaatii enemmän pohdintaa, on rasittavampi ja syö enemmän energiaa.
No, onko tästä tiedosta meille mitään hyötyä? Meitähän huijataan kuitenkin kaiken aikaa. Kun elokuvassa näyttelijä siirtyy soittamaan pianoa, kuvaan tulevat kädet, joilla on samanlaiset hihat kuin näyttelijällä ja soitto soi. Kaupassa tuotteet on aseteltu tieteellisen tarkasti hyllyille, jotta tuottoisimmat tavarat menisivät parhaiten kaupaksi. Television sarjoissa loppuun laitetaan jännä kohta, jotta on ihan pakko katsoa seuraavakin jakso.
Ehkä opetus on: kaikki ei ole sitä miltä näyttää – useimmiten ei. Ole tarkkana!
