Pandemia-aikana on monilla ajankulutuotteilla ollut kysyntää. Varsinkin jo kertaalleen hieman unhoon jääneet lautapelit ovat lähentäneet ihmisiä sekä lyhentäneet ikävää. Talven palaaminen normaaliin kuosiinsa, eteläistä Suomea myöten, näin epänormaalina aikana on antanut oman terveellisen tvistinsä ajankäyttöön.
Itsekin aikoinaan monopolia pelanneena viehätyin sen peruskuvion toteutumisesta. Toki vain sikäli, jos olin päässyt voitolle ja rahaa sekä kiinteistöjä riitti toisten osallistujien harmiksi. Monopoliaseman jälkeen olikin pelin hengen mukaisesti hyvä köyhdyttää kanssapelaajat yksi toisensa jälkeen ja päättää sessio omistuksen ja sen myötä karttuneen oman pääoman ihanuuteen. Vau!
Suomi on joillain perusinfran alueilla kuluttajan kannalta aivan samassa asemassa kuin nuo kanssapelaajat. Sen todisti taas kerran mediassa esiin nostettu sähköverkko-omistajien monopoli siirtohinnoittelussa. Pahemmaksi asian tekee valvontaviranomaisen, eli Energiaviraston asenne. Se pakenee sähkömarkkinalain ja tasapuolisen kohtelun verhon taakse, vaikka jokainen kuluttaja – ehkä suurteollisuutta lukuunottamatta – näkee siirtolaskuistaan, että jotain on pahasti vialla.
Kehitys osoittaa, että yhteiskunnan sähköistäminen ja sähköntarve ovat kasvavia trendejä. Siitäkin riippumatta, millaista kehitystä eri laitteiden sähkönkulutuksen säästöissä saadaan aikaan. Olen melko varma, että esimerkiksi kiinteistönomistajat, yksityiset sekä taloyhtiöt, ja muutamat sähköenergiariippuvaiset yrityksetkin ottaisivat mieluusti käyttöönsä omia ja siirtosidonnaisuudesta vapaampia energialähteitä. Ottaisivat, jos niitä olisi kehitetty tarpeita vastaavasti, niitä olisi taloudellisesti kannattavaa hankkia sekä asentaa käyttöön nykyistä enemmän.
Sillä välin kun insinööritaidon perusinfraratkaisuja/kuluttaja odotellaan tapahtuvaksi, olisi enemmän kuin kohtuullista kohtuullistaa kohtuutonta voitontavoittelua nykyisessä järjestelmässä. Energiaviraston valvontaorganisaatiolta sitä lienee aivan turha odottaa. TEM:n tuleva lakiehdotus hintasääntelyksi vaikuttanee toki oikeaan suuntaan, mutta jättää lopputuloksestaan aivan liian paljon kuluttajien arvailtavaksi.
Suomen kokoisessa kansantaloudessa julkinen ja lainvoimainen sääntely on paikallaan aina kun kyse on jokaista asukasta koskevasta perusinfrasta. Siihen kuuluvat mm. kohtuuhintainen liikkuminen/liikenne, asuminen muutenkin kuin asuntosijoittajien vuokraorjana ja kolmantena kohtuullinen sähkönsiirtohinta. Sähkön kulutustaanhan jokainen järkevä tarkkailee ja kilpailuttaneekin sen kuin vain voi.
Kuluttajalle jää yhä vain kaksi kliseistä vaihtoehtoa: maksaa edelleen sähköverkkoyhtiön ”lainmukaisia” voittoja tai jäädä ilman sähköä maksamattomista laskuista. Siinä on sitä tosielämän lautapeliä, johon lainsäätäjän ja tasapuolisemman energiavalvojan toivoisi osallistuvan yhä ponnekkaammin.
