Kyllä tässä talven ja kevään aikana tätä koronaturhautumista onkin riittänyt. Kulkee huoneesta toiseen edestakaisin eikä saa mitään aloitettua. Kun ei kotona saa mitään aikaiseksi, niin päätetään käydä mökillä. Ei siellä lumen keskellä mitään voinut tehdä, lähdetään siis takaisin kotiin. Ei huvita oikein lukeakaan eikä katsoa telkkaria. Sanaristikot jäävät kesken ja sudokuun livahtaa virhe.
Nyt kun pitäisi vältellä kontakteja muutenkin niin olisi hyvä syy ottaa esille niitä tehtäviä, joita on säästänyt ”sadepäivien” varalla: järjestellä valokuvat, karsia vaatekaapista liian ahtaiksi jääneet asusteet, poistaa vanhentuneet lääkkeet ja naamarasvat, vaihtaa kukkiin mullat ja vaikka mitä. Mutta kun ei!
Mietinkin oikein keinoja, millä saisi itsensä liikkeelle. Perinteiset keinot, millä lapset saadaan tottelemaan eli ns. kasvatuskeinot ovat: uhkailu, kiristys, lahjonta ja lievä pahoinpitely (nykyään kielletty). Mitenkähän ne toimisivat minuun? Jos et nyt heti, niin sitten… Niin mitä sitten? Uhkaus ilman toteutusta on turha ja tehoton. Jos et ala nyt heti siivota kännykästäsi turhia sähköposteja ja kuvia, et saa iltapalaa! Minäkö estän itseäni menemästä jääkaapille? Jos nyt kiltisti siivoat vaatekaappiasi, saat ostaa itsellesi saunakaljan. No sitten ja oikein luvan kanssa.
Kirjailijoilla oli kauhun hetkiä, kun laittoi puhtaan, hohtavan valkoisen paperin kirjoituskoneeseensa eikä minkäänlaista ajatusta päässä pyörinyt. Nykyään sama ilmiö tapahtuu, kun avaa tietokoneeseen kirjoitusohjelmassa uuden sivun. Kuvataitelijoilla sama: tyhjä taulu, tabula rasa. Koeteltu keino on alkaa vain kirjoittaa – ihan mitä tahansa, kunhan vain aloittaa. Aivot vertyvät ja tekstiä alkaa tulla. Jossakin vaiheessa kirjailija herää huomaamaan, että tekstiä on tullut jo kolme liuskaa ja osa siitä on ihan kelvollista työstettäväksi. Taiteilijalle on kuin huomaamatta syntynyt ihan käypänen hahmotelma siitä millaista kuvaa tavoitellaan.
Tärkeintä on aloittaa. Lopettaa asioiden lykkääminen ja ottaa itseään niskasta kiinni. Pakko on tietysti kanssa kova sana. Kun asialla on dead line (”kuoleman raja”), niin syntyyhän se. Ennen vanhaan veroilmoitus tehtiin viimeisenä iltana! Tavallisella ihmisellä on vain harvoin tällaisia pakkoja.
Minä aloitin karsimalla arkistomapeistani ja leikekirjoista kaiken turhalta vaikuttavan pois. Kummasti tuli hyllyyn tilaa. Vastoin viime syksyisiä päätöksiäni (”ei ikinä enää”) ostin istukassipuleita ja siemenperunoita ja laitoin ne mökillä kasvamaan. Saa sitten omasta maasta. Siikanevalle tehtiin porukalla linturetki. Kesän retkikohteita Suomessa olen jo alkanut kartoittaa.
Kirjoitin tämän kolumnin. Vaikkei yhtään huvittanut? Heh heh, oikeasti oli ihan kiva kirjoittaa. Elämä voittaa. Tulkoon kesä!
