Onko Lempäälän terveyskeskuksessa enää lääkäreitä? Tämä kysymys on tullut viime aikoina mieleeni monta kertaa. Heistä on nimittäin tullut selvästi uhanalainen laji, jonka pelastamiseksi pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin. Eläinten kohdalla lajeja yritetään pelastaa jopa sukupuuton partaalta, ja toivoisin noudatettavan samoja periaatteita myös terveyskeskuksen lääkäreihin.
Muistan ajan, eikä siitä ole edes kovin montaa vuotta, jolloin oli mahdollista varata aika lääkärille. Tarkoitan siis ihan sellaista verta ja lihaa olevaa lääkäriä, joka otti vastaan omassa huoneessaan. Vastaanottoajan sai yleensä viimeistään seuraavalle viikolle. Vaikka sairaus painoi mieltä, oli hienoa päästä puhumaan siitä henkilökohtaisesti. Eri lääkäreillä oli omat tapansa tutkia, mutta joka tapauksessa vaivat selvitettiin perusteellisesti ja sen jälkeen määrättiin tarvittavat jatkotoimenpiteet. Paraneminen alkoi jo siellä vastaanotolla. Voi kuinka kaipaan niitä aikoja!
Mihin tuo toimintatapa hävisi? Joku tai jotkut viisaat kehittivät Lempäälässä uuden mallin, jossa lääkärit häivytettiin taka-alalle. Heistä tuli mystisiä henkilöitä, joiden nimi saattaa vilahtaa jossakin, mutta näitä lääketieteen ammattilaisia ei tavallinen potilas saa lähestyä. Oli vaiva minkälainen hyvänsä, hoitaja ottaa vastaan ja tutkii potilaan. Jossakin tilanteissa heidän sanotaan konsultoivan lääkäriä, mutta valtaosin he päättävät itse, mikä potilaalle on hyväksi. Annetaan ohjeet, että jos tauti pahenee, pitää soittaa ensiapuun. Sieltä saattaa saada ajan, ja taas vain hoitajalle! Ja jos kovasti valittaa vaivojaan, lohdutetaan, että ainahan sinä voit soittaa 112:een.
En ole siis nähnyt terveyskeskuslääkäriä Lempäälässä pariin vuoteen, vaikka tarvetta olisi ollut. Äänen olen kyllä kuullut, ja voi olla, että langan päässä on ollut silloin ihan oikea ihminen eikä robotti. Nämä puhelinyhteydetkin ovat tiukassa, ja tekisi mieli sanoa soittoaikaa kolmen neljän viikon päähän tarjoavalle hoitajalle, että kuinka sinä kehtaat ehdottaa sellaista! Kun on epäilty jotain sairautta ja otettu esimerkiksi verikokeita, potilaan pitäisi odottaa kuukausi saadakseen edes puhelinyhteyden lääkäriin!
Tällaiset kokemukset eivät valitettavasti ole vain minun omiani. Puhut kenen hyvänsä kuntalaisen kanssa, kuulet samanlaisia tarinoita. Kaiken lisäksi ainoa tapa selvitä täällä hengissä, on oma aktiivisuus. Kukaan ei ota vastuuta todetun sairauden seurannasta ja hoidosta, vaan itse on kamppailtava saadakseen apua, ja samalla edes jonkin verran vastinetta maksamilleen veroille. Se on kypsyttänyt minut sekä monet muut, mutta eniten minua huolestuttaa vielä vanhempien kuntalaisten tilanne. He eivät enää jaksa tätä kamppailua. Mutta ehkä se on tarkoituskin.
Kirjoittaja julistaa lääkäreiden bongauskilpailun.
