Paljon on arvioitu korona-aikaa ja sen taloudellisia vaikutuksia. Rinnalla on silloin tällöin välähtänyt hoitovaje, mikä merkitsee hoitoon pääsemättömyyden kautta syntyvää hoitojen ja palvelujen lisääntynyttä tarvetta. Mutta hoitovajetta syntyy myös suljettujen uimahallien ja kuntosalien kautta sekä nuorten harrastustoimintojen sulkujen kautta.
Eri ikäluokkien keskuudessa oireilut näkyvät eri tavalla. Ikäihmiset jäävät liikkumattomuuden vuoksi kotiin ja joutuvat turvautumaan palveluihin, joita ei ole. Nuorten pahoinvointi näkyy levottomuutena ja mielenmasennuksena. Sairaaloiden leikkausjonot pitenevät.
Mikä on syntyneen tilanteen koko kuva? Miten tämä vaje aikanaan hoidetaan? Huolta taloudesta kannetaan. Se on oikein, mutta kuka kantaa huolen hoitovajeesta, sillä se ei tule hoidetuksi ilman lisäresursseja?
Kunnat saavat korvauksia korona-aikaisista kasvaneista kustannuksistaan. Voisiko näitä avustuksia suunnata ylimääräisten voimavarojen hankintaan, joiden avulla yritetään vastata hoitovajeeseen niin, että ihmiset saisivat tuen tarvitsemiinsa palveluihin ja tuen arkeensa. ”Pillerilinja” on väärä.
Samaa toivetta voi esittää myös seurakuntaan päin. Ihmisten henkinen hätä on suuri. Nyt tarvittaisiin satsauksia esimerkiksi toivottuihin viikonloppuleireihin ja ylipäätään kerhotoimintoihin.
Kyse ei ole vain rahasta vaan myös resursseista. Tässä tilanteessa voisi ennakkoluulottomasti ajatella ryhmätoimintojen ostopalveluita, tekijöitä varmaan löytyisi.
Ikäihmiset ovat hiljaa kodeissaan. Kuuluu vain hiljainen huokaus: kuka meitä auttaa. Nuoret voimallaan ja energiallaan näyttävät pahoinvointinsa äänekkäästi ja jälkiä jättäen. Mikä on yhteiskunnan vastaus tässä vaikeassa tilanteessa?
On voitava suunnata rahallista voimaa erilaisten tukitoimien synnyttämiseksi tavallisen arjen rinnalle.
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
kunnanvaltuutettu (kesk)