Raha on helppo aihe, koska kaikilla on siitä jotain sanottavaa. Useimmat ovat sitä mieltä, että enemmän sitä saisi olla. Raha tuntuu olevan myös ainoa työn arvostamisessa käytetty mittari. Jos minun palkkani on pienempi kuin jollakin toisella, se tarkoittaa, että minua ei arvosteta. Se toinen saattaa tehdä ihan erilaista työtä, mutta silti palkkoja verrataan.
Pienipalkkaisuus on suhteellinen käsite. Puhutaan matalapalkka-aloista, jotka ovat usein naisvaltaisia. Elämä voi olla niukkaa, mutta silti useimmat kokoaikaista työtä tekevät tulevat jotenkuten toimeen. Seuraava kysymys on: onko palkka kohtuullinen tehtyyn työhön nähden? Ja ennen kaikkea, onko oikein, että jostakin muusta työstä saa enemmän? Nämä ovat tänä keväänä taas ajankohtaisia kysymyksiä, mutta miten erilaisten töiden rahallinen arvo voidaan edes määritellä? Muuten kuin kateuden kautta.
Usein vertaillaan julkisen ja yksityisen sektorin palkkoja. Niiden laittamista samalle viivalle haittaa palkanmaksuun käytettävien rahojen alkuperä. Yksityinen sektori maksaa palkat tuotteiden ja palvelujen myynnistä saaduilla rahoilla, kun taas julkisen sektorin palkkoihin käytetään kerättyjä veroja. Silloin me kaikki olemme rahoittamassa niitä. Verojen korottaminen taas on vaikea poliittinen kysymys.
Edellisessä kolumnissani arvostelin Lempäälän kunnan päätöstä maksaa 300 euron rahapalkkio koko henkilöstölle hyvän tuloksen perusteella. Kuten silloin kirjoitin, perustelut ovat kestämättömät. Kaiken kaikkiaan suhtaudun varauksellisesti bonusten maksamiseen julkisella puolella. Ja suorastaan käsittämätöntä on YLE:n noudattama palkkapolitiikka. Me kaikki joudumme maksamaan YLE-veroa riippumatta siitä, käytämmekö heidän tarjoamiaan palveluja vai emme. Niiden laadustakin voidaan olla montaa mieltä, mutta se on toisen jutun aihe. Kerätyistä verorahoista maksettiin viime vuonna pääjohtaja Merja Ylä-Anttilalle palkkaa 327.000 euroa! Eikä siinä vielä kaikki: hänelle myönnettiin 34.200 euron bonus hyvin tehdystä työstä. En ole varmasti ainoa YLE-veroa maksava, joka ihmettelee asiaa. Edellisenä vuonna Ylä-Anttila sai bonusta vielä enemmän, reilut 40.000 euroa. Jollakin hihasta vedetyllä tavalla oli siis arvioitu, että nyt hän hoiti hommaansa kuutisen tonnia huonommin.
Rahasta riittää siis juttua. Tarkemmin voisi käsitellä mm. niitä ketkuja, jotka ovat eduskunnasta pudottuaan tai itse sieltä pois jäätyään nostaneet härskisti sopeutumisrahaa. Jotkut ovat nauttineet siitä kymmenen vuotta, ja samalla he ovat saattaneet pyörittää hyvin menestyvää yritystä. Siitä voisi siis kirjoittaa, mutta he eivät ole sen arvoisia. Sitä paitsi syyttävä sormi pitäisi osoittaa heihin, jotka ovat tämän käytännön sallineet. Ahneita ottajia aina riittää.
Kirjoittajan mielestä kullekin ansionsa mukaan.
Lue myös: