38-vuotias Anu Siirilä toimi pitkään ravintola-alalla ennen kuin päätti lukea itsensä ensin artesaaniksi ja sen jälkeen kultasepäksi.
– Ajattelin nuorempana, etten ole tarpeeksi lahjakas taiteellisesti toimiakseni käsityöalalla. Sen vuoksi opiskelin ravintola-alan koulutuksen ja työskentelin alalla vuosikausia. Vasta paljon myöhemmin aloin miettiä, että mitä minä oikeasti haluan elämässäni tehdä ja aloin ottaa erilaisista koulutuksista selvää, Siirilä kertoo.
Lopullinen päätös kultasepäksi ryhtymisestä syntyi maailman toisella puolella, Meksikossa, Isla Mujeres -saarella.
– Siellä tuli vastaan erään kultasepän myyntipöytä, jossa oli aivan ihania erilaisia koruja. Mietin, miten upeaa olisi itsekin osata tehdä sellaisia.
Siirilä palasi Suomeen ja oli nyt varma siitä, mitä halusi. Vuotta aikaisemmin hän oli tavannut elämänsä rakkauden, joten myös suunnitelmat maailman kiertämisestä saivat jäädä.
– Samana syksynä, kun valmistuin, sain esikoiseni.
Kultasepän työ vaatii Siirilän mukaan paljon kärsivällisyyttä, jota on vain pitänyt opetella. Opiskeluaikana työvälineet lensivät välillä seinään ja Siirilä lähti kesken koulupäivän kotiin puhaltelemaan ja rauhoittumaan.
– Sitten sitä huomasi, että työt eivät etene, jos ne jättää kesken ja lähtee pois. Opettelin puremaan hammasta ja jatkamaan työt loppuun.
Tammikuun puolessa välissä Siirilä aloitti kultasepän työt Ideaparkissa Kultapörssin tiloissa. Töitä on alusta asti ollut paljon, vanhaan työpaikkaan verrattuna lähes kolminkertainen määrä. Työpäivät venyvätkin usein pitkiksi ja jonoa on jatkuvasti. Monia asioita kolme vuotta yrittäjänä toiminut Siirilä on oppinut itse, usein kantapään kautta.
– Kaikkea ei koulussa edes pystytä opettamaan, vaan taito ja nopeus syntyvät tekemällä. Uusia tilanteita tulee vastaan jatkuvasti.
Kultasepän työhön kuuluu paljon korjaustöitä, kuten katkenneiden ketjujen korjaamisia ja timanttisormusten kunnostusta. Myös sormusten koon muutokset ovat yksi yleisimmistä töistä, joita Siirilä Ideaparkissa tekee.
Osa asiakkaita haluaa pieniä muutoksia vanhoihin koruihinsa, kuten erilaisten kivien lisäämistä.
– Toisinaan sitten sulatetaan koko koru ja tehdään siitä jotakin ihan uutta. Esimerkiksi tässä on kuva kahdesta riipuksesta, jotka tehtiin eron jälkeen vihkisormuksista perheen molemmille lapsille.
Jos on aikaa, Siirilä suunnittelee omia koruja.
– Tuo pöllö oli ensimmäinen. Pistin sen ikkunaan, eikä se siinä kauan ollut ennen kuin lähti maailmalle.
Nuorille kultasepille arvokkaana apuna ovat muut kultasepät.
– Meillä on oma verkosto, jonka kautta voi muilta kultasepiltä pyytää apua tai kysellä esimerkiksi jotakin puuttuvaa tietynlaista kiveä. Ryhmissä on vanhoja seppiä, joilla on vanhat toimivat niksit. Apunani on myös entinen opettajani ja kollegoita.
Nykyään sormuksissa ja muissa koruissa käytetään yhä enemmän 14 karaatin kultaa, kun aikaisemmin karaattipitoisuus oli 18 tai vielä enemmän. Siirilän entisen opettajan mukaan aikaisemmin kulta ei vielä ollut niissä hinnoissa mitä nykypäivänä ja esimerkiksi 14 karaatin kultaa pidettiin niin sanottuna halpana kultana.
– Näkisin myös, että nykypäivänä massatuotetuissa koruissa kustannukset ratkaisevat. Tehdään ohuempia runkoja alhaisemmalla pitoisuudella, Siirilä miettii. – Itse tykkään käyttää 18 karaatin kultaa töissäni. Jos on esimerkiksi herkkiä kiviä, joita istutetaan, käytän sitä ehdottomasti, koska materiaali on pehmeämpää ja mukavampaa työstää.
Siirilä ottaa työnsä tosissaan ja välillä hän jatkaa töitä vielä illallakin omassa kodissaan. Työt tulevat toisinaan uniinkin.
– Työstän asioita unissani, mietin esimerkiksi miten jonkun ongelman ratkaisen. En halua tehdä mitään hutiloiden.
Teksti ja kuvat: Annika Pusa
