Etsikkoaika on käsite, jota käytetään nykyään useammin urheiluselostajien toimesta. Aiemmin se on kuulunut enemmän hengelliseen kielenkäyttöön ja kirkon sanaston mukaan sillä tarkoitetaan aikaa tai hetkeä, jolloin Jumala katsoo kansansa puoleen ja kutsuu ihmisiä. Etsikkoajalla voidaan viitata sekä yksityisen ihmisen elämänkaaren vaiheeseen että seurakunnan tilanteeseen, jolloin koetaan Jumalan erityisesti puhuttelevan.
Nyt kun maailmanlaajuisesti olemme saaneet kokea kaikkea totuttua horjuttavan tautiepidemian sekä järkyttävän uuden sodan syttymisen Euroopassa kaikkine seurannaisvaikutuksineen, niin ei voi kristittynä olla kysymättä, että onko tämä aika etsikkoaikaa eli Jumalan erityisen kutsun aikaa meille? En tiedä vastausta, mutta jostain syystä erityisesti nuo historiassa tapahtuneet vaikeat ajat ovat saaneet meitä kansakuntana sekä yksittäisinä ihmisinä lähemmäksi Jumalaa, rukoilemaan häntä avuksi ja olemaan kiitollisempia Hänelle pienemmistäkin kiitoksen aiheista.
Yksi paikka, jonka koen erityiseksi etsikkoajan paikaksi, on rippileiri, joita tälläkin hetkellä on menossa runsaasti eri puolilla Suomea. Itsekin olen parhaillaan mukana yhdellä niistä. Se on yksi konkreettinen paikka, jossa moni nuori tarkistaa tai muuttaa elämänsä suuntaa, kun Jumala puhuu. Rippikoulussa nuori saa kuulla, miten Jumala haluaisi meidän elävän ja hän ymmärtää, että Jumalan vaatimuksiin on mahdotonta vastata. Hän kuulee, kuinka Jumala lähetti ainoan poikansa Jeesuksen, joka sovittaa ristinkuolemallaan meidän kaikkien pahat teot ja tekemättä jättämiset sekä voittaa kuoleman, jotta meilläkin olisi iankaikkinen elämä taivaassa.
Vanhassa virressä rukoillaan etsikkoaikaa sanoin: ”Jo joudu, mun sieluni, herämähän ja Jumalan Karitsaa kiittämähän. Hän avasi tien pyhän Jumalan luo ja pelastusarmonsa sinulle suo.” (VK 311:1)
Pietari Korhonen
