Suomalaisten elinikä on pidentynyt ja samalla eläkeikä on karannut yhä kauemmas. Pitkät työurat eivät siksi ole tavattomia, mutta onhan se huomionarvoista, kun työuraa kertyy samassa paikassa yli 50 vuotta.
Leena Inkeröinen koetti jäädä eläkkeelle yhdeksän vuotta sitten, mutta yritykseksi se tuolloin jäi. Veri veti takaisin töihin.
Tänä vuonna eläkepäivät lopulta koittavat. 75-vuotiaalla Inkeröisellä on työuraa takana Vesilahden terveyskeskuksella 52 vuotta.
Täysin ehdoton hän ei ole ollut eläköitymisen kanssa vieläkään. Elokuun lopussa dementiaosastolta pois jäänyt Inkeröinen on tehnyt muutamia työvuoroja senkin jälkeen.
– Leena toteuttaa valtiovallan toivetta ja tekee meidän puolestamme, vitsailee Leenan serkku Päivi Koivu läksiäiskahveilla.
Narvan Latomaassa syntynyt Inkeröinen aloitti työt Vesilahden vanhainkodilla helmikuussa vuonna 1965 saatuaan sieltä keittiöapulaisen viran.
Apuhoitajakoulu ja työt veivät hänet hetkeksi toisaalle, kunnes hän vuonna 1972 palasi kotiseudulle. Siitä lähtien Inkeröinen työskenteli yhtä mittaa Vesilahdessa.
– Tänä aikana on purettu ja rakennettu, kaikki mahdollinen on tehty. Työnantaja on vaihtunut Pirkkalaksi ja pomot ovat vaihtuneet paljon, hän toteaa.
– Olen kokenut työni tärkeäksi. Sen että pystyn auttamaan. Kun olin vielä keittiöapulaisena hommissa, yritin aina tehdä työt keittiössä niin nopeasti kuin ehdin, että pääsen syöttämään huonokuntoisia vanhuksia, Inkeröinen kertoo.
Pitkäaikainen työkaveri Jaana Hietakangas kehuu Leenaa huipputyypiksi.
– Leena on tehnyt työtä sydämellä. Osasto on ollut vahvojen naisten takia hyvä osasto ja Leena on ollut sen kantava pilari, Hietakangas sanoo.
Leena Inkeröinen kokee, että työskentely dementiaosastolla on ollut rikasta.
– Jos se on ottanut, niin on se myös antanut, hän sanoo.
– Työ ei ole ollut niinkään fyysisesti kuormittavaa, sillä asiakkaat ovat kyenneet pääasiassa itse liikkumaan. Henkinen puoli on ollut raskaampi. Nuorena en ehkä olisi jaksanut, mutta ikää kun on tullut, niin jaksaa toisella lailla sekamelskaa, mitä työ voi toisinaan olla, hän toteaa.
Työpaineita Inkeröinen on purkanut työkavereiden ja harrastusten avulla.
– Kun työkaverit ovat samalla aaltopituudella, niin silloin jaksaa. Pipo ei saa olla kireällä, Inkeröinen sanoo.
– Luen paljon, ja opettelin vasta vanhemmalla iällä kutomaan sukkaa. Ne ovat rentouttavia asioita, hän toteaa.
Inkeröinen on myös Vesilahden seurakunnan toiminnassa mukana ja ahkera päiväkirjan kirjoittaja. Vuosien varrella hänelle on kertynyt suuri määrä päivittäin kirjoitettuja tekstejä ja merkintöjä, niin iloja kuin suruja, syntymiä ja kuolemia.
– Leena kirjasi ylös poikansa Antin kasvua, kun tämä oli pieni. Antilla on ihana historia luettavanaan, Leenan serkku Satu Kylmälä sanoo.
