Lempäälän päätös jättää erinäisistä syistä päiväkotilasten joulukirkkovierailut väliin synnytti pienoisen kohun mielipidekirjoituksen käynnistämänä. Keskustelu uskonnonharjoittamisesta ja kuntien järjestämästä varhaiskasvatuksesta sekä opetuksesta ei olisi voinut osua ajankohtaisempaan hetkeen. Suomen uskonnonvapauslaki juhlii sadan vuoden ikää. Suomen uskonnonvapauslaki oli maailmanlaajuisesti edistyksellinen. Nykyinen laki täyttää sekin 20 vuotta, sillä se tuli voimaan vuonna 2003.
Uskonnonvapauslaki on kuten sananvapauslaki yksi keskeisimpiä ja hienoimpia lakejamme. Uskonnonvapauslaki antaa jokaiselle mahdollisuuden harjoittaa turvallisesti uskontoaan. Uskonnonvapauden kielteinen tulkinta tarkoittaa uskonnon riisumista ja siten sen harjoittamisen rajoittamista. Vahvasti evankelis-luterilaisessa Suomessa törmätään tähän, kun kouluissa ja päiväkodeissa pyritään noudattamaan lakia – aivan kuten pitääkin.
Uskonnonvapauslain henki mahdollistaa turvallisen kokemuksen uskonnon harjoittamisesta, oli se sitten mikä tahansa. Kouluissa on oltava mahdollisuus laulaa kevätjuhlassa Suvivirsi, eikä kuusijuhlassa päivänsankaria tarvitse piilottaa. Koulujen on kuitenkin huolehdittava siitä, että uskonnollisia elementtejä sisältäviin ohjelmiin osallistumisen on oltava ehdottoman vapaaehtoista. Usein vaatimusta kritisoidaan sillä, ettei kukaan mene rikki kuullessaan jouluevankeliumin. Ei varmaankaan, mutta fiksusti järjestettynä sen on oltava vapaaehtoista, eikä kieltäytymisestä saa tulla eriarvoistavaa.
Suomen laki turvaa oikeuksia, joilla rajoitetaan aiheellisesti uskonnollisia perinteitä nykytietämykseen perustuen. Esimerkiksi joissakin kulttuureissa harjoitettu naisten silpominen uskonnolliseen perinteeseen vedoten on syystäkin kielletty, kuten pitääkin.
Joulu- ja kevätjuhlat eivät ole varmastikaan suurin ongelma uskonnonvapauden toteuttamisessa Suomessa. Merkittävämpi rooli on uskonnon opetuksessa kouluissa. Kuten Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen totesi tammikuisessa uskonnonvapauskolumnissaan, uskonnonlukutaitoa on korostettava ja kenties aika olisi jo harkita uuden, kaikille yhteisen katsomusaineen luomista nykyisten vaihtoehtojen sijaan.
