Kun sijoitussalkku on niin suuri, että sen tuotto kattaa elämisen kustannukset, sijoittaja voi todeta olevansa taloudellisesti riippumaton. Työnteko ei ole taloudellisessa mielessä enää välttämätöntä.
Taloudellisen riippumattomuuden ja varhaisen eläköitymisen tavoittelu eli niin sanottu firettäminen on nykyään muodikasta. Moni sijoittajanalku sanoo firettävänsä, vaikkei ihan tarkalleen edes tietäisi, mistä on kyse. Kukapa ei haluaisi olla vapaa käyttämään aikansa ihan kuten haluaa.
Varhainen eläköityminen tuntuu olevan monelle pelkkä haave, sillä tarkemmat suunnitelmat sen saavuttamiseksi puuttuvat. Monellakaan sijoittajalla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, mitä taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen käytännössä vaatii. Kuinka paljon pääomaa tarvitaan ja kuinka nopeasti tarvittava pääoma on mahdollista saada kasaan?
Nuoret sijoittajanalut ovat arvioissaan tyypillisesti liian optimistisia. Toisaalta useimmat fire-ilmiön vastustajista ovat aivan liian pessimistisiä. Oma kokemukseni on, ettei taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen ole niin helppoa kuin optimistisimmat nuoret luulevat, mutta ei myöskään niin vaikeaa kuin kriitikot antavat ymmärtää.
Taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittavan pääoman suuruus luonnollisesti vaihtelee yksilöittäin. Mitä pienemmät menot, sitä pienempi pääoma riittää. Yleisesti käytetyn ohjenuoran mukaan salkku on riittävän suuri, kun pääoma on 25-kertainen elämisen vuotuisiin kuluihin nähden. Ohje perustuu niin sanottuun neljän prosentin sääntöön, jonka yhdysvaltalainen sijoitusneuvoja William Bengen esitteli sijoitusmaailmalle vuonna 1994 julkaistussa ja sittemmin klassikoksi muodostuneessa artikkelissaan Determining Withdrawal Rates Using Historical Data.
Bengenin mukaan pääoman tulee olla niin suuri, että neljä prosenttia siitä kattaa vuotuiset kulut. Jos vähintään puolet pääomasta on sijoitettu osakkeisiin, ja loput korkoihin, sen tulisi riittää 30 vuodeksi, vaikka kulutus kasvaisi inflaation tahdissa. Jos salkku on eläköitymishetkellä esimerkiksi miljoonan euron arvoinen, siitä voi nostaa 40 000 euroa kattamaan ensimmäisen vuoden kulutuksen. Jos inflaatio on esimerkiksi viisi prosenttia, salkusta voi seuraavana vuonna nostaa 42 000 euroa. Yhdysvaltojen dataan perustuvassa tutkimuksessaan Bengen osoitti, että neljän prosentin säännön varaan rakennettu salkku piti pintansa jopa kaikkein pahimpien pörssiromahdusten ja inflaatiojaksojen aikana.
Varhaista eläköitymistä tavoittelevien on toki syytä huomioida, että neljän prosentin sääntö on tarkoitettu perinteisellä aikataululla eläköityville. Jos eläkeajan arvioitu pituus on 40−50 vuotta, nostosuhde on syytä pudottaa kolmeen prosenttiin. Tällöin taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseksi tarvitaan salkku, jonka pääoma on 33-kertainen vuosikuluihin nähden. Jos eläkeläissijoittajan vuotuiset kulut ovat esimerkiksi 40 000 euroa, tulisi salkun olla 1,3 miljoonan euron arvoinen.
Matalampaa nostosuhdetta on suositeltu myös monissa myöhemmin julkaistuissa tutkimuksissa, joissa on tarkasteltu muitakin kuin Yhdysvaltojen markkinoita. Globaalisti hajautetun salkun turvallinen nostosuhde on nimittäin ollut historiallisesti hieman Yhdysvaltoihin keskittynyttä salkkua matalampi.
Useimmat firettäjät tunnetaan säästäväisyydestään. Ei ole lainkaan harvinaista, että firettäjä sijoittaa yli puolet nettotuloistaan. Keskimääräistä vaatimattomamman elintason ylläpitäminen luonnollisesti nopeuttaa vaurastumista, mutta varhainen eläköityminen onnistuu maltillisemmallakin säästämisellä.
Annetaan numeroiden puhua puolestaan. Taloudellisen riippumattomuuden eli vuosikuluihin nähden 25−33-kertaisen pääoman saavuttamiseen kuluva aika riippuu kahdesta tekijästä: säästämisasteesta ja sijoitusten tuotosta. Jos salkun vuotuinen reaalituotto on seitsemän prosenttia, 25 prosentin säästämisaste mahdollistaa eläköitymisen 26−30 vuoden työuran jälkeen. Jos sijoittamisen aloittaa heti työuran alussa, taloudellinen riippumattomuus on mahdollista saavuttaa jo alle viisikymppisenä. Vaikka salkun reaalituotto jäisi kuuteen prosenttiin, eläköityminen lykkääntyisi vain parilla vuodella. Entä jos todella pystyisi säästämään puolet tuloistaan? Tällöin olisi taloudellisesti riippumaton 15−18 vuodessa.
Vaikka esimerkkinä käytetty 25 prosentin säästämisaste on kaukana todellisten firettäjien säästäväisyydestä, voi sekin olla monelle tekemätön paikka. Kirvestä ei kuitenkaan kannata heittää kaivoon. Vaikka saisi säästöön vain 20 prosenttia nettotuloistaan, eläköityminen viimeistään 55-vuotiaana olisi todennäköisesti mahdollista. Vasta kun säästämisaste putoaa alle 10 prosenttiin, taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisesta ennen tavanomaista eläkeikää tulee käytännössä mahdotonta.
Jarkko Aho
Kirjoittaja on yksityissijoittaja ja sijoituskirjailija
