Professori Ilkka Ruostetsaari kertoi taannoin, että noin 60 prosenttia ihmisistä valitsee äänestämänsä ehdokkaan jo kuukausia ennen vaaleja. Vaaleja kohti mentäessä he kyllä seuraavat, mitä kiikariin osunut ehdokas tekee. Itse vaalikampanjointi kohdistuu loppuihin 40 prosenttiin äänestävistä, jotka ratkaisevat kantansa ihan vaalien alla. Olisiko tämä osuus kasvamassa? Nämä ihmiset ovat vähemmän poliittisia eivätkä kovinkaan tarkasti seuraa yhteiskunnallisia kysymyksiä. He ratkaisevat kannatuksensa mielikuvien pohjalta.
Mitkä seikat vaikuttavat äänestäjän valintoihin?
Kukaan ei tätä tunnusta, mutta ensimmäinen seikka on ehdokkaan valokuva. Ihmiset olettavat, että valokuvasta voi lukea paljon: luonteen, terveyden, kokemukset elämästä. Parhaat vaalivalokuvat on harvoin otettu studiossa. Paras kuva on sellainen, joka on otettu jossakin tilanteessa, ilman että kuvattava edes tajuaa tulleensa kuvatuksi.
Toinen katsottu seikka on ehdokkaan ammatti. Ehdokkaan olisi pitänyt tehdä elämässään jotain oikeaa työtä. Että hänellä olisi niin sanottua yleistä elämänkokemusta. Kaikki ammatit ovat lähtökohtaisesti hyviä, ja yleensä ehdokas tunnetaan muusta aktiivisuudestaan. Yleisönpalveluammatit antavat ehdokkaalle julkista tunnettuutta, joten niillä saa helpon alkukannatuksen. Ne eivät kuitenkaan ratkaise. Itse pidän pätevimpänä taustana kansanedustajalle juristin koulutusta. Eduskuntahan nimenomaan säätää lakeja. Kun maailmantila on mitä on, ei kansainvälinen kokemus ole haitaksi. Kansalainen katsoo ehdokkaan koko työuraa.
Kolmas seikka on se, mitä ehdokas puhuu, viestii ja kirjoittaa. Mitä asioita hän ajaa, mitä kannattaa, millaisia ratkaisuja hänellä on? Sanottu ja kirjoitettu osoittaa, mitä ehdokas ymmärtää maailmasta. Mihin kärkiin hän keskittää viestinsä? Mihin hän ymmärtää olla puuttumatta? Se myös mittaa sitä, osaako ehdokas pelkistää asioita ymmärrettävään muotoon. Mainoksen sanat, puhe yleisölle ja kirjoitus ovat kukin eri lajeja ja vetoavat eri ihmisiin.
Itse arvostan sitä, että ehdokas osaa perustella kantansa. Mielipide kun on kaikilla, perusteluja kysytään. Totuus on, että räväkkä populisti harvoin saa eduskunnassa mitään suurta aikaan, mutta asiat osaava, harkitseva persoona saa muidenkin puolueiden arvostuksen.
Näillä kolmella kriteerillä löytyy vaalipiirin sadoista ehdokkaista muutama sopiva. Vaativa äänestäjä käy heidän tilaisuuksissaan, tekee vertailun ja äänestyspäätöksen henkilökohtaisesti näkemänsä pohjalta. Useimmat meistä joutuvat tyytymään vaalikoneisiin.
Vaalikoneen hyvä puoli on, että se tarjoaa ikään kuin henkilökohtaisen mahdollisuuden haastatella ehdokasta. Huono puoli on, että kysymysten muotoilu ja koko kysymyspatteri ei koskaan ole arvovapaata toimintaa. Vaalikoneen luoma asetelma suosii toisia ja sortaa toisia. Vaalikone on kuin regressiosuora, jossa haetaan lähintä etäisyyttä äänestäjään. Ehdokkaan kannattaa siis vastata asteikolla äärikantoja vältellen, harkitulla profiililla ja keskittää vastaamisensa erotteluvoima avoimiin vastauksiin. Tästä huolimatta vaalikone antaa ”väärät” ehdokkaat, joten tarkista ne etukäteen mielessäsi olleet!
Politiikkaa lähemmin seuraavia kiinnostaa sekin, millainen on ehdokkaan tukiryhmä ja ketkä häntä kannattavat. Se onkin paras tapa tunnistaa luottamuksen arvoinen ehdokas. Julkiset kannatukset perustuvat henkilöiden tuntemiseen ja edessä oleviin haasteisiin.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija