Voi olla kiva pystyä luettelemaan ruotsin epäsäännölliset verbit, muistaa Suomen järvet ulkoa tai erottaa adessiivi ablatiivista. Ovatko ne kuitenkaan oikeasti olennaisimmat asiat, jotka uusille sukupolville pitää opettaa? Näilläkö selvitään kriiseistä, pelastetaan maapallo ja ruokitaan nälkäiset lapset?
Vaikka suuri osa aikuisuuteen valmistautumisesta tapahtuu kotona, kouluillakin on siinä oma, tärkeä roolinsa. Oppilaitokset ovat tehneet hyvää työtä, mutta tässä asiassa löytyy vielä parannettavaa. Jos jo rahan arvo, käyttäminen ja saaminen ovat vieraita asioita, yhdeksännen luokan yhteiskuntaopin tunneilla ei ehditä saamaan ihmeitä aikaan.
Kotoa muuttaminen alkaa olla ajankohtaista osalle yhdeksäsluokkalaisista. Se on kuitenkin lähes mahdottomuus, jos arjen taidot ovat hukassa. Olen itsekin haaveillut yksin asumisesta, mutta sitä miettiessä ensimmäisenä mieleen ei tule vapauden riemu, vaan ahdistus. En osaa maksaa laskuja, selviytyä äkillisistä kriiseistä, solmia hyviä sähkösopimuksia tai tehdä valintojani sekä ekologisuutta, lompakkoa että tarvetta ajatellen. En tiedä, mikä putkifirma on paras, keneen voin luottaa tai mitä teen, jos jotain sattuu.
Tuntuu, kuin tulisi paiskatuksi ihan vieraaseen maailmaan, jossa pitäisi selviytyä lähes omillaan. Jos aikuisuuden arkisimpiakin asioita pidetään kaukaisina peruskoulun päättymiseen asti, harppaus aikuisen elämään on valtava.
On ristiriitaista puhua, miten tulevilla sukupolvilla on niin paljon suuria asioita korjattavanaan, mutta käydä niitä peruskoulussa läpi vain vähän. Jatkuvasti lisätään paineita pelastaa koko planeetta ja kaikki sillä oleva. Kuitenkin kun kysyy että mitä sitten pitäisi konkreettisesti tehdä, moni hiljenee. On meidän tehtävänämme ratkaista muidenkin aiheuttamat ongelmat, vaikka tällä menolla nuorten on vaikea selviytyä edes omistaan.
Tottahan se on, että asioille pitäisi löytää ratkaisuja aika piankin. Miten kuitenkaan voisimme osata ottaa vastuuta sekä itsestämme että ympäröivästä maailmasta, kun meitä ei ole valmisteltu siihen tarpeeksi? Ongelmat sysätään seuraaville sukupolville, joita ei edes opeteta hoitamaan niitä paljoa paremmin kuin edeltäjänsiäkään.
Tässä tavassa opettaa maailmasta on huomattu puutteita, jolloin opetustapaa kannattaisi muuttaa toimivammaksi. Tulevaisuudessa tarvittaviin asioihin voitaisiin keskittyä enemmän ja tarkemmin, silläkin riskillä, että jonkun aineen opiskelu saattaisi tulla kärsimään. Silloin koulusta olisi vielä enemmän hyötyä, eikä se vain toimisi paikkana, jonne nuoret heitetään ennen työelämää.
Vaikka olisi mukavampaa sulkea silmät maailman ongelmilta ja keskittyä vain itseensä, tämä voi toimia hätähuutona opettajille ja muille auktoriteettihamoille; en halua oppia vain kasvien rakennetta ja kymmentä eri polttopallovariaatiota. Haluan oppia selviytymään elämässä.
Suvi Oksanen
Kirjoittaja on Kanavan koulun tet-harjoittelija
