Kun lempääläinen perheenisä Arttu Peltonen vastailee pöydän toiselta puolen kysymyksiin, on kysyjän pidettävä varansa. Peltosen puheenparsi kulkee liukkaasti kuin puritaanipyöräilijän polkupyörä hyvällä reitillä, kiviä ja koloja väistämättä, mutta niistä sujuvasti suoriutuen. Koitetaan vaikka, minkä ikäinen olet Arttu?
– 27.
???
– No 42, mutta lopetin laskemisen aikapäivää sitten. Arvioisin mieleni olevan tuolla 27 vuoden korvilla, eikä se vielä kovin aikuinen silloin ollut.
Alkaa valjeta. Peltosen puheenparsi vilisee kuvaavia ilmaisuja, kun hän kertoo arjestaan, harrastuksistaan ja perheestään. Vaikka sen, kuinka hänen massavartalostaan usein erehdytään, sillä mies on kovassa kunnossa juuri maastopyöräilyn ansioista.
– Minulla kun on tällainen kroppa että se imaisee viisi kiloa itseensä kun kävelen Arnoldsin ohi enkä ehdi vaihtaa kadun toiselle puolelle.
On hän nuorempana pelannut salibandyakin korkealla sarjatasolla, mutta se on jäänyt sittemmin aikamiesten harrastushöntsäilyksi. Espoossa varttunut mies muutti kuusi vuotta sitten Lempäälään, jonne hän päätyi Tampereen asumiskierroksen jälkeen. Työuransa hän on tehnyt monipuolisesti ihmisiä palvellen muun muassa portsarina, sairaalavartijana, mielisairaalan vartijana sekä kehitysvammaisyksikössä lähihoitajana. Liukkaasta supliikista on ollut työssä apua.
– Olen melkein aina onnistunut puhumaan itseni ulos kiperistäkin tilanteista niin, ettei ole tarvinnut ryhtyä painimaan.
Peltonen osaa ilmaista itseään myös kirjallisesti. Sen ovat huomanneet myös Facebookin Lempääläläiset -ryhmäläiset, jonne hän on kertoillut arkitarinoitaan hersyvästi.
– Niin lähihoitajan kuin vartijan työssä työvuorosta piti laatia raportti kirjallisesti. Se opetti minut tiivistämään olennaisen. Aina pitää olla silti vähän kieli poskessa. Olen kyllä haaveillut joskus tuottavani tarinoita myös muiden luettavaksi, sosiaalinen media on ollut hyvä kokeilualusta.
Nyt Arttu Peltonen aloittaa Lempäälän-Vesilahden Sanomien uutena kolumnistina, tai pikemminkin pakinoitsijana. Mies lupaa kirjoittaa tositarinoita elämästään, hänelle kun tuntuu sattuvan yhtä sun toista. Tai sitten vain hänellä on kyky havainnoida arkisetkin asiat, kuten kaupassa käynti, mökkireissu tai appivanhempien vierailu sopivan vinosti. Itsensäkin hän luonnehtii varsin sukkelasti.
– Olen tällainen yksinkertainen, monikerroksinen lempääläismies ja perheen isä.
Mitä se tarkoittaa, selvinnee tulevista kolumneista, kerros kerrokselta.
