Valmistujaiset, kesähäät tai rippijuhlat tiedossa? Lapsilla on aina menossa kasvuspurtti, joten lähtökohtaisesti ratkaistava ongelma on kymmenen senttiä paljasta rannetta ja nilkkaa per ipana. Olipa viime juhlista kulunut kuukausi tai vuosi, keskimäärin 90 prosenttia edellisessä juhlassa käytetyistä vaatteista on käynyt pieneksi.
Poikueeseeni kuuluu neljä eri-ikäistä kukkakeppiä, joten vaatehuoneessamme on noin kuutio mustia pukuja kaikkia mahdollisia kokoja. Silti juhlakutsun saapuessa lähdemme poikkeuksetta kauppaan etsimään niitä mahdottomia kokoja, sillä kaksikaan näistä neljästä kukkakepistä ei ole keskenään samalle kukalle suunniteltuja.
Joskus taaperoiden kanssa kuvittelin, että neljän pojan vaatteita simppelisti siirretään kaapista toiseen ja kierrätetään veljesten välillä. Myöhemmin olen oppinut, että vain kumisaappaat ja huopikkaat ovat niin muodottomia asusteita, että niitä voi ilman sopivuusongelmia kierrättää veljessarjan sisällä.
Niinpä juhlavaatepulmakaan ei ratkea yksinkertaisimmalla mieleen johtuvalla ajatuksella eli että käytäisiin kaupassa kipaisemassa isoimmalle pojalle isompi puku ja kaivetaan muille sopivat hänelle pieneksi jääneistä. Yhdeksän kymmenestä vanhimmalle pojalle hommatuista housuista, paidoista, takeista ja kengistä on jostain kohtaa sopimattomia hänen veljilleen. Lisäksi veljen vanha solmio on väärän värinen tai pikkuveli haluaa rusetin.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuopus ensin harjoittelee sovittamista kolmen pöksyparin verran vaatehuoneen suorilla housuilla kokoa 140 senttimetriä ja sen jälkeen osaakin touhun kaupoissa, kun etsimme yhä sopivia koon 140-senttisiä housuja.
Lopulta ostoslistassa lukee keskimäärin yksi takki, kolmet housut, kolme paitaa, kahdet kengät, yksi rusetti, yksi solmio, yksi vyö ja neljät mustat sukat. Loput osat on kerätty vaatehuoneesta ajatuksena, että “inhoan kaupassakäyntiä, ei noin kuumalla kelillä voi pitää takkia päällä, joten ihan sama jos hihat on lyhyet / nämä housut pysyy päällä, jos lainaan vyön isoisältä / ei ne juhlat kauaa kestä, ei kai se haittaa jos kengät on vain kaksi numeroa liian pienet”.
Juhlavaatteiden metsästys huipentuu kauppareissuun, jossa etsitään niitä mahdottomia kokoja kuten 190 senttimetrin XXXXS paitaa johon mahtuu uimarin hartiat tai rumpalin hauikset. Myyjät joko vaipuvat epätoivoon, kun sopivaa kokoa ei löydy tai vaihtoehtoisesti hykertelevät tyytyväisyyttään, kun viimeinkin löytyi sopiva poika siihen kuusi vuotta sitten liikkeeseen tilattuun virheostokseen, suoriin housuihin mahdottomalla mitoituksella.
En tiedä miksi naisten juhlavalmistautumisen kestämisestä aina vinoillaan. Minulla kuluu viikko saada neljä poikaa juhlakuntoon. Sen jälkeen omaan pukeutumiseeni jää aikaa vartti. Siinä ajassa ehtii hyvin kiskaista ylleen neljä vuotta vanhan yhä sopivan juhlamekon (vain yksi osa, kuinka yksinkertaista!) ja maalata kasvoille kevyt sotamaalaus.
Tiina Harvia
