Kaunis, nuori nainen katsoo aavistuksen verran kameran ohi. Hänen puvussaan on korkea pitsikaulus ja tummat hiukset on koottu kuohkeaksi nutturakampaukseksi. Kuvan nainen on Alina Elisabet Hovi (1889–1931), vesilahtelaisisäntä Emil Hovin (1868–1946) haaveiden kohde ja suuri rakkaus. Alinan lempinimi oli Betty.
Sodankylässä syntynyt Betty oli Pelkosen talon tytär, kuuluisan Paavali Pelkosen (1624–1715) jälkeläinen. Paavali oli Pelkosenniemen ensimmäinen suomalainen asukas, rohkea erämies ja korvenraivaaja, joka haastettiin useasti käräjille.
Betty Pelkonen meni jo nuorena kihloihin, mutta hänen sulhasensa kuoli tapaturmaisesti. Eräänä juhannuksena kihlattu sukelsi Kemijokeen, löi päänsä veden alla olleeseen kiveen ja kuoli.
Bettyn Juho-isä oli käynyt Amerikassa ja ehdotti, että tytärkin lähtisi Amerikkaan. Jospa suru sulhasen kuolemasta unohtuisi rapakon takana.
Amerikan-laiva lähti Hangosta kerran kuussa, mutta Lapin tyttö myöhästyi laivasta ja lähti takaisin pohjoista kohti. Seuraavaa laivaa odotellessa hän marssi Tampereen työnvälitystoimistoon, jossa hänelle ehdotettiin piian paikkaa Hovin tilalla Vesilahdessa.
Hovilla asui iäkäs isäntäpari ja heidän kolme naimatonta, keski-ikäistä lastaan, joiden kesken tila oli jaettu. Kukaan ei enää tarkkaan tiedä, miten uusi piika saapui Hoville. Mutta se tiedetään, että aikamiespojista vanhempi, 41-vuotias Emil Hovi, rakastui silmittömästi 21-vuotiaaseen Bettyyn.
Ilmeisesti Betty tuli Hoville piiaksi kesäkuussa 1910, sillä vuotta myöhemmin Emil kirjoitti päiväkirjaansa: ”Wuosi on kulunut siitä, kun hän tuli. Vaiheista rikas vuosi. On ollut iloa ja päivänpaistetta – on tuskaa ja surua – paljon. Mitä alkava vuosi tuopi mukanaan, on vielä hämäryyteen kätketty?”
Emil Hovi oli haaveileva romantikko, joka kirjoitteli runoja ja kirjeitä. Hän oli myös hyvin harvasanainen, eikä osannut antaa käskyjä palvelusväelle. Eräänkin karjakon kerrotaan täysin tuskastuneen, kun isäntä ei saanut sen vertaa sanaa suustaan, että olisi antanut työohjeita.
– Isoisä oli hyvin ujo, ehkä hän siksi oli pysynyt poikamiehenä. Mutta Bettyyn hän rakastui korviaan myöten. Kun Betty palasi kotiinsa Lappiin, isoisä matkusti perässä kosimaan, kertoo pojanpoika Matti Hovi.
Kosioretkiä taisi olla useampia, sillä tyttö epäröi, eikä suin päin suostunut hämäläistalon emännäksi. Emil kuitenkin jatkoi rakkauskirjeiden kirjoittelua, vieraili Pelkosenniemellä ja sai Bettynkin käymään Vesilahdessa. Kun Betty taas palasi kotiinsa, Emil runoili muistikirjaansa: ”Ja nytkö sä lähdet armas mun luotani, kauvas pois? Mull’ jääpi vaan kaiho karmas, kuka lohdun mun rintaani tois? Olen hellien vaalinut kukkaa, tämän aijan kun täällä sä olit…”
Betty ei enää mielinyt Amerikkaan, mutta veri veti häntä takaisin pohjoiseen. Vaikka pariskunta vaihtoi sormuksia jo huhtikuussa 1911, morsian muutti kirjansa Vesilahteen vasta kahta vuotta myöhemmin. Heinäkuussa 1913 kirkkoherra Johan Ticklén vihki Bettyn ja Emilin avioliittoon Hovilla.
Avioitumispäätös oli varmaan lopulta helppo tehdä, sillä keväällä 1913 Betty huomasi olevansa raskaana. Esikoispoika Martti syntyi runsaan kahden kuukauden kuluttua häistä. Muutaman vuoden kuluttua Martille syntyi pikkuveli, Eero.
Elämä soljui tasaisena kevääseen 1918 asti, jolloin Emil oli vähällä menettää vaimonsa. Vesilahti oli sisällissodan taistelutantereena, ja valkoiset pitivät Hovin taloa tukikohtanaan. Isäntäväki oli evakossa Kaakilassa, mutta Betty kävi päivittäin hoitamassa karjaa Hovilla.
”Punaisten tykit oli Rimmintien varressa, mistä ne ampuvat. Äiti ajoi valkoisten sotilaiden kanssa lehmiä metsään suojaan ja siinä hän sitten sai osuman… haavottui aika vakavasti”, kertoi Bettyn poika Aaro Hovi kotiseutuneuvos Yrjö Punkarille.
Valkoiset olivat pyytäneet Bettyä lämmittämään savusaunan, ja piipusta noussut savu oli kiinnittänyt punaisten huomion. Loukkaantunut Betty kiidätettiin sairasjunalle Lempäälään. Ritva Mäkelän kirjassa Lempäälän vuosi 1918 kerrotaan tapauksesta: ”Eräänä iltapäivänä Vesilahdesta tuotiin vastaanotolle nainen, joka oli ollut navetassa lypsämässä ja saanut kranaatin sirpaleen vatsaansa. Ylilääkäri tutki naisen ja huomasi, että pikainen leikkaus olisi tarpeen… Asemalle putoili kuitenkin juuri silloin punaisten kranaatteja. Veturinkuljettaja pelästyi ja ryömi suojaan veturin alle. Ylilääkäri oli juuri ottanut hieman vahvistusta ja karjaisten käski veturinkuljettajaa lähtemään matkaan…”
Tampereella sairaalassa tehty leikkaus pelasti Bettyn, mutta hänen syntymätön tyttövauvansa kuoli. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa, Aaro Hovi (1921) ja Pentti Hovi (1924).
Betty oli ehkä jo lapsuudenkodistaan saanut tuberkuloositartunnan, ja vuosien varrella sairaus paheni. Hän kuoli 42-vuotiaana kotonaan Hovilla vuonna 1931. Emil eli rakkaan vaimonsa kuoleman jälkeen vielä 15 vuotta.
