Uutuuskirja Seelanti on lempääläläisen Kirsti Kurosen 30. teos. Kirja on jännityskertomus nuorista, jotka ainutkertaista elämystä hakiessaan osallistuvat tosi-tv-ohjelmaan autiosaarella.
Seelanti kertoo siitä, miten eri tavoin koemme kohtaamamme tai aiheuttamamme vääryydet. Kaltoinkohtelulla ja kiusaamisella on pitkä varjo.
Lyhyellä varoitusjalla toukokuisena torstaina kokoontuvan, aikuisuuden kynnyksellä olevan kuusikon jäsenet eivät tunne toisiaan. Justus valmistautuu pääsykokeisiin. Minka ryntää matkaan Helinsä luota. Mummoonsa turvaava Nelli on lukiolainen, nuorisoporukan nuorin. Roope on juuri astumassa työelämään. Anna on uutta alkua halajava koulupudokas. Larppausta harrastava opiskelija Eerika asuu yhä äitinsä luona.
Pian alkaa tapahtua selittämättömiä asioita. Onko autioksi luullulla saarella muitakin? Salaako joku nuorista jotain? Oliko ohjelmaan valinta lopultakaan sattumanvaraista?
Aika pian selviää, että kaikki ei ole sitä, mitä ohjelmaan osallistujien on annettu ymmärtää. Heillä on yhteinen nimittäjä.
Jännite kasvaa pikkuhiljaa, kun taitavan sanankäytön osaava Kuronen tiputtelee lukijalleen vihjeitä ja vinkkejä. Taustalla kaihertavat teot, joita ei voi perua. Kostoko tässä kaiken taustalla elää vai mistä on kyse?
Saari, aikoinaan armeijan tukikohta, on yksi kirjan päähenkilöistä.
− Karun saaren luonto viettelee, uhkailee ja käyttäytyy arvaamattomasti, Kuronen kertoo.
Mystinen, muusta maailmasta eristyksissä oleva saari outoine tapahtumineen on tuttu vaikkapa takavuosien suositusta ulkomaalaisesta tv-sarjasta, ja asetelma nuorista yksinään autiolla saarella muistuttaa jossain määrin William Goldingin Kärpästen herraa. Seelanti kumartaa myös kirjassakin mainittavan Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut, joka aikaisemmin tunnettiin myös nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa -kirjan maailmaan, joka teki vaikutuksen Kuroseen jo teini-ikäisenä.
Tämäkin tarina pohtii ryhmädynamiikkaa suljetussa paikassa, mutta Kurosen oma versionsa saarimysteeriosta on muuta kuin raakalaismaisuutta tai joukkomurhia. Tässä saarihelvetissä jännite rakentuu onnistuneesti ilman turhia väkivaltakohtauksia.
Naisnäkövinkkeli on Kuroselle tutuin. Kerronnassa kirjailija sukeltaa eniten kuusikno 16-vuotiaan kuopuksen pään sisään. Tarinan edetessä omaa rohkeuttaan keräävän Nellin puhelimen soittoäänenä soi ”Kuusi pientä elefanttia marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin…”.
Kuronen panee lukijansa miettimään, mikä on kenellekin isoa ja pientä.
