Diplomilaulaja, sopraano Raita Karpo (o.s. Marila) on poissa. Hän menehtyi 82-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen keskiviikkoiltana 11. lokakuuta Helsingissä. Karpo oli syntynyt 12. huhtikuuta vuonna 1941 Taipalsaarella.
Raita Karpo peri laulunlahjansa kodin, perheen ja suvun perintönä. Hän muisteli lukuisia kertoja rakkaidensa kanssa viettämiä laulutuokioita, jotka olivat hänen lapsuutensa ja nuoruutensa yhteisöllisyyden vaikuttavinta antia.
– Karjalaiset sukulaiset olivat iloisia ja laulavaisia. He antoivat esimerkkiä menetysten kanssa. Jos en olisi saanut laulaa, en olisi elossa, mie oisin kuolt!, Karpo veisteli lukuisia kertoja.
Kun Raita oli pieni, hänen kunnalliskodin johtajattarena työskennellyt äitinsä kutsui Raidan laulamaan kuolevien sängyn vierelle. Siellä hän muisteli veisanneensa Rauhan saivat pyhät Herran -virttä.
Karpo omisti elämänsä perheelleen ja laulamiselle. Hän piti niitä armollisen ja rakastavan Jumalan lahjoina.
Laulunlyömä Karpo opiskeli Sibelius-Akatemiassa Liisa Linko-Malmion johdolla. Hän huolehti ja huolsi ääntään tunnollisesti.
Karpo debytoi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1974, kun hän lauloi siellä Liisan roolin Pohjalaisissa. Karpon ainutlaatuinen ääni ja hänen lahjakkuutensa huomattiin myös kansainvälisesti. Hän valitsi kotimaan ja perheen.
Säveltäjä ja sanoittaja Aili Runnen tekemä Laps’ olen Karjalan -laulu on lunastanut erityisaseman karjalaisten tuntojen välittäjänä. Sen tunteisiin vetoavat sanat ja karjalaista sielunmaisemaa hivelevät sävelet puhuttelevat niin paljasjalkaisia karjalaisia kuin heidän jälkeläisiään. Raita Karpo on kappaleen vankkumaton tulkki.
– Joka kerta, kun tulkitsin kappaleen, elin uudelleen Karjalan valtavan maailman, joka on ollut keskeinen osa minuuttani, Raita Karpo totesi minulle.
Karpo oli rakastettu ja toivottu esiintyjä erityisesti Karjala-seurojen ja -yhdistyksien juhlissa ja tapahtumissa. Hän antoi kirkkaan ja puhtaan äänensä karjalaisille ja karjalaisuudelle. Karjalaan takaisin! -pitkäsoitolla ovat kappaleet Siellä lauloi linnut toisin, Laatokka Karjalan meri, Vuoksen laulu, Karjalan kunnailla, Siikalahdelta sirkutus kuuluu, Karjalan koivut, Karjala, Terijoen muistoja, Laps’ olen Karjalan, Luadogan meri, Kevät Karjalassa ja Karjalani. Karpo sai arvostamansa Pro Carelia -mitalin vuonna 2008.
– Se, että runsaat 400 000 ihmistä joutuu sodan kiroissa jättämään kotinsa ja maansa sekä mantunsa, on järkyttävä asia. Siinä ihmiset ovat joutuneet repäisemään juurensa synnyinmaaperästään. Heidän on pitänyt sanoa hyvästit koko elämänpiirille, jossa esiäidit ja -isät ovat tehneet oman osansa, Karpo mietti.
Karpo tiesi, että nimenomaan Karjala-aiheiset laulut ovat merkinneet karjalaisille turvallista olkapäätä itkeä ja surra sitä, mistä he ovat joutuneet luopumaan.
Karpo toivoi, että Karjalan kannel ja lyriikat soisivat vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen elinvoimaisina muistuttaen ajasta, jolloin historiallinen maakunta oli tärkeä osa upeiden maakuntien Suomea.
Hengelliset laulut olivat rakkaita Karpolle. Hän ylistää Jumalaansa muun muassa Saviruukku-pitkäsoitossaan.
Karjalaisuus koskettaa liki kaikkia suomalaisia sukuja. Karjalaisten veri on sotkeutunut tehokkaasti kaikkien maakuntien asukkaiden kanssa.
Karjalan ääneksi kutsutulta Raita Karpolta kysyttiin tuon tuosta, miten karjalaisuus säilyy keskeisenä osana suomalaista elämäntapaa ja kulttuuria.
– Resepti on käytännöllinen ja helppo. Puhutaan karjalan murretta. Huolehditaan, että ilmeikkäät karjalaiset sanat ja toteamukset ovat jokapäiväisessä käytössä. Kaikki murteet rikastuttavat suomen kieltä, joka on hyvin ainutlaatuinen kieli koko maailmassa, Karpo kannusti.
– Leivotaan riisipiirakoita sekä potattipiiraita ja tehdään karjalanpaistia. Karjalaisissa ruuissa on oma vahva makumaailmansa, joka koukuttaa aina. Karjala maistuu maukkaalta, Karpo sanoi.
Karpo muistutti jokaisen sukupolven vastuusta siirtää perheiden ja sukujen tiedot eteenpäin. Karpo tietää, että lapset ovat vastaanottavaisia ja oppivat hyvin, kun heitä vain kasvatetaan ja opetetaan.
– Esimerkiksi tanhuaminen istuu aivan samalla tavalla 2020-lukuun kuin 1920-lukuunkin. Monet kulttuuriharrastukset tarjoavat aidon sosiaalisen kanssakäymisen muotoja. Niitä kannattaa vaalia ja suosia.
Karpo muisteli mielellään, miten hän istui lumoutuneena ja kuunteli mummojensa, vaariensa ja vanhempiensa tarinoita Karjalasta.
– Kertomukset ja sattumukset tarttuvat lapsillakin helposti korvan taakse.
Karpo teroitti, että ihminen on henkinen olento. Hänen mukaansa Karjalassa viljeltiin niin luterilaista kuin ortodoksista uskoa, joilla molemmilla on merkittävä rooli ihmisten moraalin kasvattajana ja kehittäjänä.
Nyt Karjalan kultainen käkönen on poissa, mutta hänen valoisa persoonansa ja koskettavat laulunsa ovat kansakuntamme korvaamattomana aarteena.
