Muutama vuosi sitten vapunaattona, kun olin Lempäälän kunnan seniorineuvoston puheenjohtaja, minut kutsuttiin kunnan johtoryhmää edustavien henkilöiden puhutteluun puheenjohtajan ominaisuudessa yhden seniorineuvoston aktiivijäsenen kanssa. Häntä moitittiin kirjoittamisesta Lempäälän-Vesilahden Sanomien mielipideosastolle.
Meiltä vaadittiin lupausta, että hän lopettaa kirjoittamisen. Sanoin, että Suomessa on mielipiteen ilmaisuvapaus ja lehti päättää siitä, mitä se julkaisee. Olin pöyristynyt tästä kunnan silloisen sosiaali- ja terveysjohtajan ja henkilöstöjohtajan meille järjestämästä nuhtelusta.
Nyt tuntuu siltä, että kunnan hallinnon suhtautuminen kuntalaisiin käy yhä ylimielisemmäksi, jopa röyhkeämmäksi ja tylyksi. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 13.3.
oli kunnan hallintojohtaja Riina Kivistön haastattelu kunnan palautekanavasta. Palautekanava on varmasti erinomainen väline tiettyjen asioiden hoidossa.
Riina Kivistö korostaa, että kunta ei vastaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa esitettyihin huolenaiheisiin. Tätä ihmettelen. Sosiaalista mediaahan käyttää muun muassa valtionhallinto ylintä johtoa myöten. Sehän on tätä päivää.
Jotenkin tuntuu, että kunnan hallinto ei halua olla kanssakäymisessä kuntalaisten kanssa. On helppoa pysyä ”bunkkerissa” ja suojata itsensä epämiellyttäviltä kuntalaisilta. Eikö kunnan johdon pitäisi kuunnella tarkalla korvalla kuntalaisia ja parhaiten se tapahtuu paikallisen lehden ja sosiaalisen median kautta.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat on varmaan tärkein median väline Lempäälässä. Sitä luetaan ahkerasti sekä paperiversiona että digilehtenä. Naapurissamme Tampereellakin pormestari Kalervo Kummola näyttää hyvää esimerkkiä kuntalaisten huomioon ottamisessa.
Kunnan taidekokoelmien kohtalo – annettu pois, tuhottu, myyty? Hallintojohtaja Riina Kivistön haastattelusta totesin, että kunta ei aiokaan vastata aiemmin tässä lehdessä esittämääni kysymykseeni kunnan taidekokoelmasta. Asia kiinnostaa niin suurta joukkoa kuntalaisia, että sitä on vaikea hoitaa palautelaatikon kautta. Lähes joka
viikko joku minulta kysyy, joko olen saanut vastauksen.
Jotakin on kuitenkin tihkunut Facebook-sivujen kautta. Tekstiilitaiteilija Kirsti Rantasen suunnittelemasta Pohja on tärkein 550-juhlavuoden ryijystä oli epäilys, että se olisi hävitetty, koska Kanavan koululla oli ollut sisäilmaongelmia. Saara Lindin Lempäälä ja Vesilahti ennen vanhaan -seinätekstiilistä löytyi havainto, että se olisi ollut käärönä Kotokampuksen komerossa.
Ihmettelen, mitä se siellä tekee, koska se on kunnan omaisuutta, ja Kotokampus on yksityinen laitos. Eräs kunnanhallituksen jäsen totesi, että taideteosten (taulujen) rahalliset arvot ovat laskeneet, eivätkä ne nyt siis enää olisi arvokkaita. Tätä ilmaisua myös hämmästelen, eihän taidetta nyt näin voi arvostella. Jos sitä olisi hankittu pelkästään sijoituksena, niin eihän sitä silloinkaan myydä, kun sen arvo on halvimmillaan.
Jos Lempäälän kunta on myynyt taulut, niin voisihan sen kertoa kuntalaisille. Nyt kun kunta vaikenee, alkaa mielikuvitus tuottaa kaikenlaisia teorioita. Nyt jo luulen, että asiassa on koira haudattuna.
Pohja on tärkein -teos on suurikokoinen. Teos kuvattiin nosturia apuna käyttäen tapulin edessä tuulisena päivänä ennen sen luovuttamista ja väliaikaista sijoittamista Kanavan koulun seinälle 19.10.1991. Kuvassa teosta pitelevät paikoillaan Käsityökeskuksen Leena Pajula ja kunnan silloinen hallintopäällikkö Riitta Valkeejärvi. Kuvasta tehtiin kutsukortti juhlatilaisuuteen.
Lea Jokela
Lempäälä
