− Sote-kyytien määrää on vähennetty jatkuvasti, Helenius kritisoi. Kuva: Annika Eronen
Oli vuosi 2004, kun Lempäälässä asuva Kati Helenius joutui ratsastusonnettomuuteen.
− Putosin hevosen selästä niskoilleni suoraan maneesin seinään.
Onnettomuuden seurauksena Heleniukselle alkoi kehittyä Guillan-Barrén -oireyhtymä, jonka seurauksena hän oli muutaman päivän kuluttua osastolle siirtämisestä jo kokonaan halvaantunut.
− Olin sairaalassa kahden vuoden ajan, minkä jälkeen terveyteni salli vähitellen kotiinpaluun keppiä ja avustuskoiraa apunani käyttäen.
Vuosia myöhemmin ollessaan koiransa kanssa lenkillä tie petti yllättäen Heleniuksen alta. Tiehen oli kevään aikana syntynyt salakavalia piilossa olevia vajoamia, joiden syvyys oli useita kymmeniä senttimetrejä.
− Putosin tuollaiseen onkaloon ja minulta katkesi sääriluu. Kun keppini avulla koetin päästä kuopasta pois, putosin kuoppaan vielä uudelleen ja minulta murtui myös oikea ranne. Jouduin taas takaisin sairaalaan. Opettelin uudestaan kaiken, myös kävelemisen.
Heleniuksen terveyttä ovat onnettomuuksien lisäksi rasittaneet vauvaikäisenä todettu diabetes, kasvain aivolisäkkeessä ja moninaiset sisäelinten, kuten haiman ja munuaisten, ongelmat.
− Vuonna 2018 päädyttiin ensimmäiseen amputaatioon. Silloin minulta lähti oikea kantapää. Uusi muotoiltiin vasemmasta ranteestani. Seuraavana vuonna amputoitiin toisesta jalasta varpaita, koska ne olivat menossa kuolioon. Vuonna 2022 minulle tehtiin elinsiirto. Sain terveen haiman ja munuaisen. Leikkaus oli kuitenkin aika rankka ja heikensi entisestään huonoa verenkiertoa jaloissani.
Myös kovana tullut mononukleoosi horjutti Heleniuksen terveydentilaa entisestään.
− Luulin, että kyse oli koronasta ja kitkuttelin viikon ajan kotona kovassa kuumeessa. Lopulta miesystäväni vei minut Acutaan, jossa päädyttiin amputoimaan vasen jalka. Minulla pelättiin verenmyrkytystä, joten sen vuoksi oli pakko leikata heti, kuumeesta huolimatta. Muistan operaatiosta ainoastaan sen, että lääkäri kysyi minulta, haluanko, että jalkani amputoidaan polven yläpuolelta vai alempaa. Vastasin että mahdollisimman alhaalta.
− Tänne menee tällä tavalla käsi väliin, mutta sitten kun seison, proteesi puolestaan painaa, Helenius naurahtaa. Kuva: Annika Eronen
Viime helmikuusta alkaen Helenius on käyttänyt jalkaproteesia, jonka kanssa eläminen on välillä turhauttavaa. Aivot kertovat, että jalka edelleen olisi olemassa, ja Helenius on useita kertoja pudonnut pyörätuolistaan tyhjän päälle.
− Kun eihän siellä enää mitään jalkaa ole, vaikka aivoni väittävät muuta, Helenius sanoo.
− Proteesi ei ole koko aikana istunut kunnolla ja se on jäykkä. Nilkan kohta ei taivu ollenkaan. Proteesi on myös paljon paksumpi kuin oma oikea jalkani. Pystyn tällä hetkellä kävelemään kerrallaan noin sadan metrin matkan.
Urheilijoiden käyttämät huippuproteesit eivät ole tavallisen ihmisen ulottuvilla, jos omaa rahaa ei ole tuhansia euroja säästössä.
− Proteesit kilpailutetaan ja hinta on tällä hetkellä noin 2 200 euroa. Paremmat proteesit maksavat noin 10 000 euroa ja sellaisen kustannukset menisivät pitkälti omasta pussista, Helenius huokaa.
− Niinpä on tyydyttävä tähän. Moni ei tiedä, että proteeseja valmistetaan vielä jopa puusta. Omani on kuin puupökkelö, kova ja hankala käyttää. Se ei myöskään istu kunnolla, vaan painaa jatkuvasti. Onneksi proteesia aletaan nyt muokata sopivammaksi.
Ennen polviamputaatiota Helenius oli vähitellen palannut hevosharrastuksensa pariin ja jopa kilpaili ratsastuksessa. Jäykän proteesin vuoksi ratsastamisesta ei tällä hetkellä tule mitään.
− Proteesi on valmistettu niin, että se osoittaa selvästi enemmän ulospäin kuin toinen jalka. Ratsastuksessa varpaiden pitäisi osoittaa eteenpäin.
Mikä on auttanut jaksamaan vaikeiden aikojen yli?
− Koirat ovat olleet minulle vuodesta toiseen voimavara. Ihmiset myös suhtautuvat minuun aina hyvin auttavaisesti. Kertaakaan en ole jäänyt vaille apua esimerkiksi kaupassa, jos olen joutunut toiselta asiakkaalta apua pyytämään. Moni asiakaspalvelija tulee myös itse kysymään, voiko jotenkin auttaa.
Annika Eronen
