Tanssiopisto juhlii pyöreitä

Pirkanmaan Tanssiopiston alkava lukukausi on juhlistamisen arvoinen. Tanssitaiteen opetus aloitettiin Lempäälässä 40 vuotta sitten alun perin Balettikoulu Irmeli Lehtisen nimissä.

Vuonna 2004 toiminta jatkui Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg nimellä. Tanssitaiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän statuksen opisto sai jo 1993. Pirkanmaalla on edelleen vain muutamia myös laajaa opetusta antavia tanssioppilaitoksia.

Ammattiin valmistuneita tanssijoita, koreografeja ja tanssinopettajia on Lempäälästä valmistunut toimintavuosien aikana lukuisa joukko. Kasvattikoulusta ammattiopintoihin päässeitä tanssiopettajia, koreografeja ja tanssijoita on myös ehtinyt jo työskennellä useita kasvattikoulussaan. Ja mikä tärkeää, lukemattomat lapset ja nuoret ovat vuosien saatossa saaneet eväitä elämän varrelle harrastuksestaan.

Opetus on monipuolista

Oppilaita Pirkanmaan Tanssiopistossa on tällä hetkellä yli 300. Viikottaisia opetustunteja kertyy yli 60, mukaan lukien produktio- ja kilpailuharjoitukset.

Tarjolla on balettia, lastentanssia, jazztanssia, nykytanssia, showtanssia, tanssiteatteria, breikkiä, streetiä, karakteria sekä ainoana pirkanmaalaisena tanssioppilaitoksena myös sirkusta.

Aikuisia ei ole unohdettu, sillä koskaan ei ole liian vanha tanssimaan tai sirkustelemaan. Lajeina ovat aikuisbaletti, jazztanssi, nykytanssi, sirkus, leidibaletti n50+ ja äijäbaletti miehille.

Jouluna Tampere-taloon

Tanssiopisto on ollut näyttävästi esille valtakunnallisissa kilpailuissa ja tapahtumissa ja niin myös juhlavuonna. Syyskaudella ei harjoitustunteja säästellä, kun tanssiopisto on valittu Tampere Filharmonisen orkesterin Uuteen joulukertomukseen- ja Joulun taikaa -esitysten tanssiosuuksien esittäjäksi Tampere-Talon isolle näyttämölle joulukuussa.

Syyskaudella ohjelmassa on myös Nykytanssipaletti Kansallisoopperassa sekä Omat Tanssit –iltapäivä, jossa kaikilla tanssiopiston oppilailla 9-vuotiaasta alkaen on mahdollisuus lähteä rakentamaan ja esittämään omaa koreografiaa. Lokakuussa tanssiopistolla vietetään avoimien ovien viikkoa, jolloin tervetulleeksi toivotetaan myös kaikki vanhemmat, isovanhemmat, kaverit ja muut tanssista kiinnostuneet.

Tanssiteos Luokkaretki kuuhun vuosina 2012–2013 on ollut yksi suurimmista tanssiopiston yhteistyöprojekteista. Mukana olivat TampereRaw orkesteri, käsikirjoittaja Eppu Nuotio ja säveltäjä Markus Fagerudd. Kuva: Esko Taulo.
Tanssiteos Luokkaretki kuuhun vuosina 2012–2013 on ollut yksi suurimmista tanssiopiston yhteistyöprojekteista. Mukana olivat TampereRaw orkesteri, käsikirjoittaja Eppu Nuotio ja säveltäjä Markus Fagerudd. Kuva: Esko Taulo.