Mikko Nurmo kirjoitti L-VS:ssa 15.10. kitkeräsävyisen tekstin työmiehen palkan ansaitsemisesta ja siitä, mihinkä se kuluu. Verotus ja kaikki maksut ovat meidän valitsemiemme edustajien päättämiä. Siitä olen samaa mieltä, että kustannukset ovat karannut jo vuosikymmenien aikana, kun keksittiin uusia menoja jatkuvan ikuisen nousun toivossa, joka ei ole edes mahdollinen.
Palkan ansainnasta muistuu mieleeni se, kun ollessani Lauttakylässä autoliikkeen varaosapäällikkönä, nuorin varaosamyyjä katseli tyytyväisenä kirjoittamiaan lähetyslistoja ja totesi ansainneensa sinäkin päivänä palkkansa. Tässä oli se karu totuus, että työn on tuotettava työnantajalle sen verran, että sillä katetaan kaikki kulut ja siitä pitää jäädä vielä edes vähän voittoakin.
Tämänhetkiset ongelmat johtuvat siitä, että julkinen sektori, lähinnä hallinto, on liian suuri. Siihen vaikuttaa osaltaan tulonsiirtopolitiikka, kun pienten palkkojen korotukset eivät kiinnosta ammattiliittoja, vaan niitä paikataan tulonsiirroilla, joka lisää byrokratiaa.
Ensiksi raha pitää kerätä veroina ja sitten jakaa asumis- ym. tukina. Tämä touhu vie noin kolmanneksen veroina maksetusta rahasta turhaan käsittelyyn. Jos ammattiliitot olisivat ajaneet palkkaneuvottelut pienituloisia suosiviksi, tällöin pienituloisimmatkin tulisivat omillaan toimeen, ja suurempituloisten palkka voisi olla jonkin verran pienempi, koska verotus olisi kevyempi alentuneiden hallintokulujen vuoksi ja silti jäisi entisenlaisesti käteen. Tämä vaikuttaisi myös hintoihin, sillä kaikki maksut vaikuttavat hintoihin.
Jos työn tuloksille ei ole tarvetta tai ostajalla rahaa, niin ei ole työmahdollisuuksiakaan. Volvon kuorma-autotehtaalla uusien mallien esittelyssä toimitusjohtaja sanoi meille ”Me olemme osamme tehneet, mutta te tuotte meille palkan, kun myytte ne asiakkaille”. Näin se menee: ostaja kaiken maksaa.
Seppo Jutila MKT
Rajamäki
