Ystäväni soitti ja kertoi, että hänestä oli tullut omaishoitaja. Hän kertoi kuinka väsynyt oli, sillä suuren kaupungin systeemi antaa omaishoitajalle tukea hänen ympärivuorokautisessa työssään niukasti. Kolmen päivän vapaa kerran kuussa oli järjestyksessä, mutta kun hoidettava sijoitettiin aina sinne, missä sattui tilaa löytymään, aiheutti se muistisairaudesta kärsivälle puolisolle sellaisen sekavuuden, että oli kyseenalaista käyttää edes tätä palvelua. Hänelle omaishoitajana oli myönnetty uimahallikäyntejä oman jaksamisensa tukemiseksi, mutta niitä hän ei voinut käyttää, koska puolisoa ei voinut jättää yksin kotiin. Elämän todellisuutta!
Ikäihmisten ja muistisairaiden määrä kasvaa, se on tyhjäksi hoettu lausuma, mutta asiana karu totuus. Kunnallisten palveluiden rahkeet nykyisellään eivät riitä kaiken sen avun turvaamiseen, mitä tässä tilanteessa kotihoidossa tarvittaisiin. Huomioitavaa kuitenkin on, että kotihoidosta on entistä enemmän tulossa vanhustyön pääasiallinen hoitomuoto; laitoshoitoon/tehostettuun palveluasumiseen tulevaisuudessa päästään vain lääkärin lähetteellä.
Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole kyse vain henkilöstön lisäämisestä. Suuri muutos pitää tapahtua ajattelussa, miten ja kuka kohtaa raihnaistuvan ikäihmisen hänen elämänkaarensa eri vaiheissa.
Vanhustyön kehittämisessä tarvitaan työn kokonaisuuden uudelleenarviointia. Varsinaisen vanhustyön on palattava juurilleen; ennaltaehkäisevään työhön ja kotona selviytymisen turvaamiseen. Tarvitaan myös omaishoitajien tukemista niin, että tukemiseksi ei ymmärretä vain rahallista tukea vaan että tuki mahdollistaisi levon, harrastuksien ja ystävyyssuhteiden ylläpitämisen.
Omaishoitajien rooli on myös kohtuuton niin kauan kuin ajatusmallit auttamisesta ovat byrokraattisia ja sitä kautta jäykkiä. Meillä on liian paljon jarruttavaa lainsäädäntöä, mikä aiheuttaa sen, että viranomainen ei uskalla ajatella luovasti; eletään valituksien pelossa ja mieluummin tulkitaan lakeja äärimmilleen.
Suomenmaassa on kiitettävästi toimivaa vapaaehtoistyötä ja ystäväpalvelua. Sitä tehdään SPR:n mutta myös eläkeläisjärjestöjen kautta. Myös nämä tahot olisi voitava entistä enemmän nostaa yhteistyökumppaneiksi esimerkiksi juuri omaishoitajien työtä tuettaessa. Ystäväpalvelu tekee mm. sairaalamatkoille saattajatyötä. Ystäväpalvelun toiminta voisi laajeta myös omaishoitajiin päin. Näin serkkunikin voisi saada kotiin ystävän siksi aikaa kun käy itse uimassa.
Tulevaisuudessa kuntatasolla apua saa entistäkin huonommin. Siksi on uskallettava katsoa laajasti tukimahdollisuuksia ja nostaa entistä enemmän tueksi ”siviilivoimat”.
Ajatelkaamme, mitä Lottajärjestö maassamme aikanaan teki!
Maikki Hämäläinen–Ylikahri
kunnanvaltuutettu (kesk)
sosiaalineuvos
Lempäälä
