Nurkkanäyttämö: Vaimoni on toista maata
Käsikirjoitus: Gilles Dyrek
Ohjaus: Matti Nurminen
Arvio: ***½
Yksikin häiriötekijä voi kaataa keskiluokkaisen kulissin. Äkkiväärä pisto voi puhkaista länsimaisen kuplamme ja asettaa pinnallisen elämämme naurettavaan valoon.
Vaimoni on toista maata -näytelmässä tällainen tuikkaus on ulkomaalainen illallisvieras. Tai ei oikeasti ulkomaalainen, vaan väärinkäsityksen vuoksi sellaista esittävä.
Risto ja Veera saapuvat illastamaan Jannen ja Helenan luokse. Miehelleen kimmastunut Veera pitää mykkäkoulua. Ja kun isäntäpari ei Veeraa entuudestaan tunne, he olettavat, ettei tämä puhu suomea.
Pian asia selviää Veeralle itselleenkin. Tyrmistyksestään toivuttuaan hän innostuu ja alkaa esittää ”Hanistanista” kotoisin olevaa pakolaista. Farssin ainekset ovat kasassa.
Näytelmä sohaisee kipakasti tekosuvaitsevaista moraaliamme. Olemme olevinamme niin kosmopoliitteja, mutta sitten kun pitäisi keskustella toisenlaisesta kulttuurista tulevan kanssa, emme tiedä miten päin olisimme.
Pakolais-Veeralle puhutaan kuin vajaamieliselle. Häntä kohdellaan lapsena, katsotaan ylhäältä alas. Suvaitsevaisuutensa osoittaakseen Janne ja Helena lahjoittavat Veeralle kaiken mahdollisen nurkistansa löytyvä rojun, aina rikkinäisestä kahvinkeittimestä rumaan villapaitaan.
Tästä tilanteesta Veera ottaa tietysti kaiken hyödyn irti. Ja Taru Brusin-Toivonen on siansaksaa solkkaavana Veerana loistava.
Myös Ville Havukainen tulkitsee Ristoa rennolla Tampereen murteella. Loppupuolen vaivaannuttavat monologit ovat hymyilyttävää katsottavaa.
Jannea esittävä Tero-Marias Junnila mielistelee sopivan lipevänä isäntänä. Hän ja ilmeikkäästi Helenaa esittävä Karoliina Hult pusuttelevat joka välissä ja kutsuvat toisiaan haneiksi. Välillä kaksikolla lipsahtaa ylinäyttelemisen puolelle, mutta toisaalta tällaisen teennäisen pariskunnan kohdalla raja on hiuksenhieno.
Gilles Dyrekin dialogi liitää kepeässä myötätuulessa, toisinaan se on silkkaa tykitystä. Välillä kyräillään vaivaannuttavasti, välillä papatetaan kuten ranskalaisessa ruokapöydässä kuuluukin. Söpöilevät hanipuppelitkin ajautuvat nokkapokkaan.
Parhaimpina hetkinään Vaimoni on toista maata tuo mieleen Yasmina Rezan loistavan Carnagen, vaikka aivan yhtä moniulotteiseksi henkilöhahmot eivät Dyrekin farssissa kasva.
Siitäkin huolimatta Nurkkanäyttämön paluu onnistuu hienosti. Voin lämpimästi suositella, näytöksiä pyörii vielä helmikuun puoliväliin saakka.
