Pisararatapäätöksestä: Nyt voidaan saada kolmostielle rahoitusta

Pidän pisararadan lykkääntymistä mahdollisuutena Pirkanmaan liikennehankkeille. Se voi mahdollistaa kolmostien remontille rahoituksen. Nyt kun hyöty-kustannusluvuiltaan huono pisararata lykkääntyi, avautuu paremmat mahdollisuudet saada kolmostielle ja muille Pirkanmaan liikennehankkeille remonttirahaa.

Haluan kolmostien remontin seuraavan hallituksen ohjelmaan. Viime viikolla julkaistiin valtatie kolmen Tampere-Vaasa kehittämisselvitys. Hämeenkyrön ohitustie mukaan lukien remontin ensimmäinen vaihe maksaisi noin 93 miljoonaa. Tilanne on Pirkanmaalle nyt otollinen, kun selvitykset on tehty ja hyöty-kustannussuhteet näyttävät hyviä lukuja 1,2–1,3. Enää tarvitaan investointien saattaminen hallitusohjelmaan tai liikenneselontekoon.

Olen osaltani ollut ajamassa koko kolmostielle remonttirahoja ja jätin jälleen syksyllä talousarvioaloitteen valtion tämän vuoden budjettiin Hämeenkyrön ohitustien rakentamiseksi.

Kolmostien remontti oli keskustavetoisten hallitusten liikennehankkeiden ns. kakkoskorissa, kunnes Kataisen hallitus tiputti sen pois.

Kasvava biotalous ja teollisuuden kuljetukset edellyttävät, että meidänkin maakunnassa tiet ovat kunnossa. Raskas liikenne vaatii teiden kestävyydeltä paljon. Kolmostien remontti on maakuntamme ykköshanke.

Tavoitteet päästöjen vähentämiseksikin vaativat, että biotalous saadaan meidänkin maakunnassamme toimimaan.

 

Kansanedustaja, Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Mikko Alatalo (kesk.)