Voittamisen kynnys sen kuin nousee Mestis-Kisalle

Kuva: Jani Huurne Henri Tuominen on Kisan raatava työmiessentteri. Maaleja ei hänkään viikonloppuna aikaan saanut, joten Kisan plakkariin tuplapeleistä jäi vain yksi vaivainen piste.
Kuva: Jani Huurne
Henri Tuominen on Kisan raatava työmiessentteri. Maaleja ei hänkään viikonloppuna aikaan saanut, joten Kisan plakkariin tuplapeleistä jäi vain yksi vaivainen piste.
Kisa – Jokipojat 1 – 2, KeuPaHT – Kisa 4 – 3 ja
Pelien henget: Molemmissa viikonlopun peleissä oli Kisalle tyrkyllä Mestiksen sarjapisteitä, mutta niitä lopulta jäi plakkariin vain yksi. Kotipelissä Joensuuta vastaan Kisa tuhri pistesaumansa tehottomuuteen. Keuruulla kahden maalin johto mureni Turun ja Heinolan vieraspelein tapaan jäpittämiseen. Vastustaja tuli Keuruulla takaa loppuhetkillä rinnalle ja rallatti jatkoajalla voittoon. Kisalla on koossa kuudesta pelistä kuusi pistettä, maaleja joukkue on tehnyt vain 15 kappaletta, mikä on koko sarjassa toiseksi vähiten. Sarjan alku on sujunut selkeän alakanttisissa meiningeissä.
Juujärven jupinat: – Lempäälässä pelin ratkaisu kiteytyi maalinteon vaikeuteen. Paikkoja enempään kuin yhteen maaliin oli roppakaupalla. Keuruulla kävi kuten pari kertaa aiemminkin, emme kyenneet puolustamaan kypsästi johtoamme. Vaikka tulokset eivät kovin kummoisia ole olleet, kuitenkin ytimeltään nuoren sakin kanssa olemme tehneet paljin oikeita juttuja. Voittojen aika on tulossa, tuumi Juha Juujärvi, joka päävalmentajana varsin pitkälti vastaa myös Kisan pelaajapolitiikasta.
Bruun ja Männikkö vahvistivat Kisaa: Kaksi yli 600 pääsarjapeliä urillaan pelannutta konkaria oli Kisan matkassa viikonvaihteen peleissä. Sekä pakki Antti Bruun että hyökkääjä Miikka Männikkö ovat harjoitelleet Kisan kanssa elokuusta alkaen, ja tulivat nyt mukaan ottelukohtaisilla sopimuksilla paikkaamaan joukkuetta riivaavaa loukkaantumissumaa. Männikkö teki avausviikonlopun aikana maalin ja antoi syötön, Bruun jakeli painavia taklauksia ja hoiti oman pään pelin luotettavasti.
Heikkilä tehokkaana, Höllin maaleja odotetaan: Kisan mukana kauden alusta alkaen ollut Tapparan hyökkääjä Miika Heikkilä teki Keurulla kaksi maalia, mutta oli Kisan pahaksi onneksi perjantain Joensuu-pelistä poissa, kun Tappara miestä tarvitsi. Suoraviivaisen ja hyvän kudin omaavaa Heikkilää olisi perjantaina Hakkarissa kaivattu. Maalintekijän maineessa oleva Antti Hölli on vaeltanut varjojen mailla alkukauden. Kokeneelta Hölliltä jatkossa odotetaan joukkuetta sytyttäviä osumia.
Hakkari heräili: Jokipoikia vastaan Hakkarissa oli puolensataa (274) katsojaa enemmän kuin aiemmissa kotiotteluissa. Pikku mölyäkin hallissa kuului, etenkin muutamat tuomariratkaisut saivat lempääläisfanien kielenkannat kirpoamaan.
Mitä seuraavaksi?: JyP Akatemia saapuu Hakkariin perjantaina ja lauantaina Kisa matkustaa Tikkurilaan Kiekko-Vantaan vieraaksi. Pisteitä, monikossa, kaivataan kipeästi näistä peleistä.