Sote-keskustelu on viime kuukaudet pyörinyt terveydenhuollon vaihtoehtojen ympärillä. Julkisen terveydenhuollon rinnalle on marssitettu niin yksityistä kuin kolmatta sektoria.
Tämä kuulosta kauniilta ja valinnanvapaudelta, mikä on kaukana tulevasta todellisuudesta.
Sote-lakiehdotuksella haetaan säästöjä karsimalla nykyistä palveluverkkoa merkittävästi. Tämä on esityksen johtava tavoite.
Säästötavoite on kuitenkin jo tässä vaiheessa siirtynyt jonnekin kymmenen vuoden päähän ja soten arvioidaan toteutuessaan aiheuttavan päinvastoin suuren kustannusten nousun.
Ylipäätään voi kysyä, miten uuden hallinnon tason lisääminen voi mitenkään tuoda säästöjä.
Sote-uudistusta on nyt tehty kymmenisen vuotta eri hallitusten voimin. Yhteistä kaikille uudistusyrityksille on ollut se, että palveluja kiikaroidaan ylätasolta. Lopuksi uudistus lässähtää poliittiseen kädenvääntöön ja epäolennaisuuksiin.
Jos kehitystyö alkaisi sieltä, missä palvelut tuotetaan, päästäisiin takuulla parempaan lopputulokseen. Nyt mennään ylhäältä alas ja aina kohti mustaa aukkoa.
Paljon puhutaan siitä, millaisen perinnön jätämme jälkipolville. Näistä ajoista jää jälkeen monia merkkipaaluja, joista yksi pisimmälle kantavista on Talvivaaran kaivos.
Asiantuntija-arvion mukaan kestää vähintään kymmeniä, ehkä jopa sata vuotta ennen kuin kaivosalueelle nyt kertyneet saastuneet vedet saadaan puhdistettua.
Miten tämän totaalisen epäonnistumisen voisi kääntää eduksi? Tehdään kaivoksesta matkailukohde.
Kaivos sopisi sekä luontoystävien kauhukohteeksi että extreme-lajien vaaroja uhkuvaksi suorituspaikaksi. Elotonta planeettaa muistuttavien maisemien ansiosta siellä voisi elokuvata scifiä, vaikkapa Alienin jatko-osan.
