Vesilahdesta, Ruokojärven rannalta kotoisin oleva Juha Ruokola on mukana tuoreessa Tyttö nimeltä Varpu-elokuvassa. Hänen panoksensa näkyy sekä taustatyössä että näyttelijänä. Kipinän näyttelijäntyöhön hän sai Rauni Mollbergilta.
Mistä Tyttö nimeltä Varpu kertoo?
– Elokuvan juoni kertoo 12-vuotiaasta Varpusta, joka ei ole koskaan tavannut isäänsä, vaan tietää ainoastaan tämän nimen. Varpu lähtee etsimään isäänsä Oulusta varastamallaan autolla. Varpu löytää isänsä, mutta isä onkin erilainen, mitä Varpu odottaa.
Miksi juuri näihin aiheisiin tartuttiin?
– Tarinassa käsitellään isättömyyttä ja myös yksinhuoltajuutta. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Selma Vilhunen kertoi, että häntä ja pääroolia näyttelevää Varpun äitiä, Paula Vesalaa yhdistää se, että kummatkin ovat kasvaneet ilman biologista isää.
Miten päädyit itse elokuvantekoon mukaan?
– Yhteinen tuttavamme, joka on entinen työkaverini, otti yhteyttä ja kertoi, että ohjaaja, Oscar-ehdokas Selma Vilhunen haluaisi keskustella sellaisen henkilön kanssa, jolla on kokemusta teatterista sekä psykiatriasta. Olin joskus kuullut Selman nimen ja puolihuolimattomasti lukenut artikkelin, että kyseistä elokuvaa ollaan tekemässä. Ilmoitin, että sopiihan se tavata ja keskustella.
Kuva: Silja Ristiranta
Elokuvassa käsitellään myös psykiatrista sairautta ja näitä kohtia kävimme läpi. Pidän kyllä suurena luottamuksen osoituksena, että minulle aiemmin tuntematon ihminen lähettää elokuvan käsikirjoituksen ja pyytää siinä avustamaan ja sanoo, että haluaa sen hyväksyttää minulla, ennen kun tiettyjä kohtia aletaan kuvaamaan. Kävimme kirjoitusta yhdessä läpi ja joitakin muutoksia siihen teimme. Samalla sovimme, että tulen tekemään vielä avoinna olevan Varpun opettajan roolin.
Kerroin myös Selmalle, että kuulun myös siihen samaan porukkaan, joka on menettänyt nuorena isänsä. Olin tuolloin 5-vuotias ja isäpuoleni menetin myöhemmin loppuvuodesta 2006. Pistäähän se ajattelemaan ja siinä määrin vaikutusta oli, että kuvausten jälkeen halusin lukea lääkärin lausunnot isän viimeisistä hetkistä. Aiemmin tämä ei mielessä ollut käynyt.
Selma Vilhusesta voin ohjaajana sanoa, että on ollut parhaimpia ohjaajia, jonka kanssa on saanut työskennellä ja toivottavasti yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. Sanoin tämän hänelle suoraan, kun elokuva tuli valmiiksi.
Millaista kokemusta sinulla on psykiatriasta?
– Valmistuin Laurea-ammattikorkeakoulusta Hyvinkäältä kesällä 2014, erikoistuen päihde- ja mielenterveystyöhön. Siitä eteenpäin olen ollut töissä Espoossa psykiatrisella osastolla, tehden myös sairaalan päivystyksessä psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanottoa. Narsismia käsittelevä opinnäytetyöni YLE:n haastattelussa sai yli 50 000 jakoa sosiaalisessa mediassa. Työharjoittelua tein päihdepuolella ja vanhuspsykiatriassa. Mielenkiintoista oli myös Uudenmaan omaisyhdistyksessa, jonne myös tein opinnäytetyöni. Tähän jaksoon sisältyi esimerkiksi lapsiperheiden leiri Hangossa, missä ainakin toisella vanhemmalla oli mielenterveysongelma. Tämä antoi todella paljon.
Entä millainen historia sinulla on näyttelemisessä ja teatterin tekemisessä?
– Varsinaisesti aloitin vuonna 2000 teatteriharrastuksen ja samana syksynä aloitin opinnot Tampereen komediateatterin oppilaskoulussa, ollen siellä 2-vuotta. Siellä aloitti 36 oppilasta, joista Vesilahtelaisia kolme. Porukkaa sinne tuli ympäri Suomea ja osa on jatkanut ihan päätoimiseksi näyttelijäksi asti. Omasta puolesta tein tietoisen valinnan, etten halua toimia ammattinäyttelijänä.
Olen ollut mukana Vesilahden ja Lempäälän Nuorisoseuroissa ja Rämsöön kesäteatterissa sekä monessa muussa teatterissa Tampereella, kuten Legioonateatterissa ja Tukkateatterissa. Olen myös ollut tamperelaisen Tuliryhmä Flamman monissa esityksissä.
Viimeaikoina on myös ollut rooleja mainoksissa ja tv-sarjoissa. Näistä uusimpia tämän vuoden puolella on ollut esimerkiksi tv-sarjat Kimmo ja Presidentti. Oli myös mukavaa vastaanottaa eräässä Luokkakokous 2 -elokuvan kohtauksessa polttaripoikia vanajanlinnan tarjoilijana
Olen asiaa mietiskellyt, mikä teatterin pariin ajoi ja kyllä siihen innostuksen antoi aikanaan Vesilahdella vaikuttanut elokuvaohjaaja ja akateemikko Rauni Mollberg. Kävimme hänen kanssaan vielä vuonna 2005 puhelinkeskustelua elokuvasta Jääkärin morsian, mutta ne kuvaukset eivät koskaan ehtineet alkaa.
Mitä aiot tehdä tulevaisuudessa?
– Tulevaisuudessa ainakin lähisuunnitelmiin kuuluisi halu jatkaa töissä psykiatrialla. Elokuun alussa syntyi poika ja nyt hänen kanssaan riittää touhua perhe-elämässä. Lisäksi on vahnemmat lapset 13 ja 12-vuotiaat.
Tarkoitus kyllä olisi myös jatkaa näyttelemiseen, improvisaatioon tai teatterin taustatöihin liittyviä hommia niin paljon kuin mahdollista, mutta tosiasiahan se on, että kyseisen ammatin töitä ei riitä kaikille ja varmaan tulevaisuudessa riittää vieläkin huonommin. Ala on haluttu ja tarjontaa on vähän kysyntään nähden. Tosin psykiatriakin on muuttunut ja osastopaikat vähenevät vauhdilla, painopisteen keskittyen avohoitoon. Vuonna 1980 Suomessa oli 40 000 psykiatrista osastopaikkaa, nykyään alle 3000. Erilliset mielisairaalat halutaan lakkauttaa ja jäljellä olevat osastot siirtää yleissairaaloiden yhteyteen. Mielenterveysongelmat tosin eivät katoa, vaikka hoitoa vähennettäisiin ja tällaiset säästöt tulevat kyllä tulevaisuudessa yhteiskunnalle todella kalliiksi.
Kolmantena minulla vielä on kokin tutkinto, enkä ole siitä vielä jäänyt ”eläkkeelle”. Ei ole korkeata kynnystä nirsoilla töiden suhteen. Olen valmis vaikka lähtemään tiskaamaan päiväkodin keittiölle, siivoamaan tai rakennusmieheksi. Kaikki näitäkin on tullut viimevuosina tehtyä. Metsurinakin pärjään, ja se on hienoa työtä se.
