Jäniksen vuosi kannustaa kuuntelemaan tarkalla korvalla
Mikä on totta ja mikä ei? Teatteri Kurjen Jäniksen vuosi laittaa katsojansa pohtimaan toden ja unen rajapintaa, omaa oravanpyöräänsä ja ympäristön tilaa. Onko ilmastonmuutos totta? Entä voiko jäniksen kanssa käydä laulamassa karaokea ja ryyppäämässä?
Jäniksen vuosi -näytelmää luonnehdittiin etukäteen kreisikomediaksi, jota se osin onkin. Etenkin toinen puoliaika on kuitenkin omistettu vakavammille aiheille.
Vesilahden Nuorisoseurantalolle on kekseliäästi rakennettu Vatasen (43-v, datanomi) matka omaan itseensä. Paikat ja tavatut ihmiset vaihtuvat ja matkan tuntu tulee esiin hyvin. Puvustajalle ja lavastukselle annetaan ensimmäiset aplodit.
Tarinaa johdattavat eteenpäin pitkäkorvaiset kertojat, jotka kerronnan lomassa heittävät katsojille vakavampia täkyjä pohdittavaksi. Ohjaaja Timo Järvelä on onnistunut loistavasti nivomaan näytelmän yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, vaikka monisyisessä juonessa olisi ollut ainekset toisenlaiseenkin lopputulemaan.
Näytelmän parasta antia ovat sen hahmot. Harri Penttilän faniklubiin, jos sellainen on perustettu, saa ensitilassa uuden jäsenen. Kuka tahansa Putous-näyttelijä jäisi toiseksi Likaiselle Harrille ja Penttilän poliisihahmolle.
Jarno Huuhtanen vakuuttaa Vatasena ja Anni Grönbergin jänis on samaan aikaan viaton luontokappale ja railakkaasti bailaava eläin.
Ja kukapa voisi vastustaa Irma Perkelettä (Riina Parviainen), joka saa jopa jäniksen moshaamaan. Hetkellisesti katsojalle hiipi selkäpiihin tunne, että olisipa hauska hypätä joukkoon joraamaan.
Hulvattomien hetkien seassa välkkyy kuitenkin aika-ajoin tummat pohjasävyt. Loppuunpalanut datanomi kaipaa lapsuutensa metsää, jossa kaikki oli hyvin ja puut ja kivet puhuivat hänelle. Nyt puhujina ovat mahdottomia vaativa pomo ja vaimo. Perimmäinen kysymys on, onko hän onnellinen?
Savolaiselta hullujen huoneelta Lapin erämaahan ja Turkuun vievä matka päättyy onnellisesti. Onnellisten ihmisten kylä taitaa olla lähempänä vesilahtelaisia kuin uskoisikaan.
Näytelmään upotettuja kappaleita kannattaa muuten kuunnella herkällä korvalla, niissä on sanomaa.
