Aina 1930-luvulle Suomessa yksinäiset vanhukset, orvot ja köyhien leskien lapset myytiin talollisille huutokaupanomaisissa tilaisuuksissa. Heitä elää vieläkin keskuudessamme. Isäni myytiin aikanaan viattomien lasten päivänä vuonna 1935. Hänet myytiin ensin 2-vuotiaana ja uudelleen 6-vuotiaana.
Huutolaisten elämää varjosti nälkä, kylmyys, yksinäisyys, pelko ja häpeä. Isäni kärsi aliravitsemuksesta ja sairastui vakavaan riisitautiin. Huutolaislapset jäivät vaille hellyyttä ja läheisyyttä. Sen sijaan he saivat tehdä paljon ruumiillista työtä ja heitä hakattiin ihan vain hakkaamisen takia.
Huutolaisuus oli osa oman aikakautensa sosiaalipolitiikkaa. Sen uhrit ovat saaneet kantaa tätä häpeää syyttään vuosikymmeniä. Lastenkoteihin sijoitettujen lasten huonoa kohtelua on pyydetty julkisesti anteeksi. Olisiko tänä itsenäisyyden juhlavuonna aika pyytää anteeksi myös huutolaisilta? Olisin toivonut, että isäni olisi ollut yksi niistä, joilta kaltoin kohtelua olisi edes pyydetty anteeksi, mutta hän nukkui pois jo vuonna 2010.
Vanhusten hoito on alkanut muistuttaa tämän päivän huutolaisuutta. 1990-luvulta lähtien kansainväliset markkinavoimat alkoivat vaatia tuloksen tavoittelua myös ikäihmisten hoidossa. Taustalla voitiin nähdä pyrkimystä mahdollisimman suuriin kustannussäästöihin. Kunnat alkoivat ulkoistaa vanhusten ja vammaisten hoitopalveluita ja asumispalveluja ja järjestää tarjouskilpailuja. Hoidon sai suoritettavakseen se, joka teki halvimman tarjouksen. Talousajattelu ja kilpailuttaminen ovat tulleet vahvasti mukaan vanhusten hoivapalveluihin ja vammaisten hoito- ja asumispalvelujen järjestämiseen ja myös lastensuojelun asumisyksikköjen valintaan.
Markkinoiden oma logiikka tuottaa keskittymistä, ylikansallisia ketjuja ja konserneja. Myös hoivapalvelut ovat keskittyvien ketjujen kohteena. Mihin hukkuu vanhuksen ja vammaisen oma tahto ja valinta? Vanhusten palvelutaloista suurin osa on jo isojen terveysalan yritysten omistuksessa. Niissä on aika ajoin havahduttu vakaviin hoitovirheisiin ja jopa potilaiden hoidon laiminlyönteihin.
Yksityistäminen ja pakkoyhtiöittäminen uhkaa nyt kaikkia terveyspalveluja lastenneuvoloita myöten. Asiantuntijat varoittelevat, että hallituksen ajama sotepalvelumalli pirstaloi koko sosiaali- ja terveyspalvelujen kentän ja kustannukset kasvavat, valinnan vapaus ei ole toteutumassa kaikkialla maassa samalla tavalla, palvelujen integraatio ei onnistu, palvelut kallistuvat ja alueellinen eriarvoisuus lisääntyy. Miten käy tiedon kululle ja avoimuuden vaatimukselle maakuntahallintoon siirryttäessä?
Kyseessä on ollut erittäin suuri heikennys vähempiosaisten, esimerkiksi pitkäaikaissairaiden ja mielenterveyspotilaiden perusturvaan.
Miten kehitysvammaiset, päihderiippuvaiset ja mielenterveyskuntoutujat osaavat tehdä itsenäisiä valintoja ja arvioida, mitä heille omalla paikkakunnallaan jää valittavaksi? Ovatko nämä ihmiset tämän ajan huutolaisia, joiden hyvinvoinnista ja terveydestä ei olla kiinnostuneita?
Tarja Haapasaari, sd
Lempäälä
