Mikä se on? Se syö taukoamatta, lisääntyy taukoamatta ja ajaa tapaamansa ihmiset pahimmillaan sekopäisyyden partaalle. Se on kaikkien rakastama säämies – lehtokotilo!
Voikukan lehdet ovat kotiloiden herkkua, mutta pienet siniset rautasulfaatit katoavat vielä nopeammin parempiin suihin. Kuva: Piia Kylliäinen
Kesäisin yhä useammalle tutuksi tullut lehtokotilo (Arianta Arbustorum) on eurooppalainen lehtojen asukas. Suomessa laji on aiemmin ollut hiljainen ja harmiton rannikkojen erikoisuus. Kesäkauden pitkittyminen ja leudot talvet ovat kuitenkin luoneet lehtokotilolle täydelliset puitteet levittäytyä kaikkialle maahan. Lehtokotiloa on turha väittää hitaaksi. Kotilo liikkuu yllättävän nopeasti ja saattaa yön aikana siirtyä jopoa 15 metriä. Ja me ihmiset olemme auttaneet kotiloa vielä lisää.
Keväällä ensimmäisten lämpimien päivien ja vesisateen jälkeen ilmassa tuoksuu ihanalta. Puut avaavat silmujaan, kevätkukat alkavat nostaa päitään. Tarkempi katse kasvien juurelle ja nurmikkoon voi kertoa, että tulossa on harmien kesä. Jos puutarhassasi on lehtokotiloita, aloita niiden torjuminen heti keväällä ensimmäisten ilmestyttyä. Kotilo on erittäin tehokas lisääntymään. Kevään ensimmäiset viikot kotilo syö ja kerää energiaa, sitten alkaa raivoisa muniminen. Lehtokotilo munii läpi kesän parin viikon välein noin neljäkymmentä nuppineulan pään kokoista valkoista munaa kerralla. Tehokkuutta ja huumoria asiaan lisää se, että lehtokotilo on kaksineuvoinen, eikä siten tarvitse edes kumppania tuottaakseen munia. Jokainen keväällä tuhottu lehtokotilo tarkoittaa 100 – 200 lehtokotiloa vähemmän syksyllä.
Jos näet illan suussa naapurisi kiertelevän kippo kädessään syvässä kyyryssä kukkapenkkejä ja tontin rajaa, voit uskoa että heillä on pihassaan lehtokotiloita. Ja hyvin mahdollisesti niitä löytyy myös omastasi. Kaikista tehokkain tapa hillitä lehtokotiloiden määrää on jatkuva keräily. Illan suussa tai varhain aamulla on paras aika, sillä lehtokotilot ruokailevat yöllä. Tunti ennen auringon laskua on paras aika kiertää ongelmapaikat. Mehevät nokkos- ja pelto-ohdakekasvustot kannattaa kitkeä. Lehtokotilot rakastavat myös voikukkia. Monen harmiksi kotilot pitävät myös kuunliljoista ja ottavat mielellään päiväunet myös pionien lehtiruusukkeen alla. Risukot kannattaa toimittaa pois pihamaalta ja nurmikko pitää matalana. Nurmen pituus ei varsinaisesti estä kotiloita leviämästä, mutta helpottaa keräilyä. Myös linnut saavat helpommin kotiloita lyhyeltä nurmelta. Lintujen lisäksi kotiloita syövät myös siilit ja jopa supikoira. Pihakanojen omistajat ovat onnekkaita saadessaan apua lemmikeiltään.
Tämähän on oikeastaan aika helppo keräilyharrastus. Luonto pitää ihmisen nöyränä ja selkä saa hyvää venytystä. Maasta poimitun kotilon voi pudottaa kierrekorkilliseen maitopurkkiin. Ensin loraus etikkaa purkkiin ja sitten keräämään. Kotilo kuolee välittömästi osuessaan etikkaan. Myös kiehuva vesi toimii. Jos hautaat kuolleet kotilot maahan, muista kaivaa tarpeeksi syvä, yli 20 cm kuoppa, sillä lehtokotilot syövät myös kuolleita lajitovereitaan. Jopa vastakuoriutuneet lehtokotilot ovat pikkiriikkisiä, täydellisiä miniatyyrikannibaaleja. Lajitovereita syödessään kotilot saavat suuren määrän proteiinia ja innostuvat sen jälkeen – yllätys – munimaan lisää. Keräillessä kannattaa pitää suojahanskoja tai ainakin pestä kädet erittäin hyvin lopuksi. Lehtokotilot voivat kantaa coli e. bakteeria mukanaan, tykkääväthän ne herkutella mm. kissan jätöksillä.
Olen kuullut monesti vinkin, että ”juota niille etanoille kaljaa, kyllä ne siihen hukkuvat!” Lehtokotilo ei peltoetanan tavoin kuitenkin ole perso maltaille. Rautakaupoista saa ostettua niiden suurinta herkkua, rautafosfaattia. Aine myydään pieninä sinisinä rakeina ja rautafosfaatin lisäksi siinä on hieman sokeria. Lehtokotilo ei voi sitä vastustaa vaan suorastaan ryntää raetta syömään. Lopputulemana kuoleva ja vatsavaivainen kotilo kaivautuu maan alle eikä jäljelle jää edes tyhjää kuorta. Tuotetietojen mukaan rautafosfaatti ei ole muille eläimille vaarallista ja sitä voi käyttää myös ravintokasvien läheisyydessä. Siniset rakeet näyttävät kuitenkin houkuttavan ainakin naakat ja varikset paikalle.
Kasvimaan ja arvokkaat kasvit voi yrittää suojata lehtokotiloilta käyttämällä koivutisleuutetta. Tervanhajuinen uute on kehitetty puuteollisuuden sivutuotteena ja sitä käytetään desinfiointiin navetoissa ja poistamaan komposteista pahaa hajua. Tisleellä voi käsitellä puusta rakennetut kompostorit tai vaikka matalat puuaidat. Kun hankit uusia kasveja, varmista ettei niiden mukana tule kotiloita eikä niiden munia. Kasvien juuret voi puhdistaa kunnolla ja ruukuissa tulleet voi pitää pari viikkoa karanteenissa ennen puutarhaan istuttamista. Varmista myös, että ostamasi puutarhamulta on puhdasta.
Kevään ensikukat ja lehtokotilot heräilevät yhtä aikaa. Kotilot alkavat laiduntaa heti maan lämmettyä ja ensimmäisten vihreiden noustua. Kuva: Piia Kylliäinen
Itse koen, että tehokkain tapa estää lehtokotiloita pääsemästä puutarhaan on varsin monimutkainen ja haastava rakennelma. Tontin rajalle pitäisi ensin tehdä metrin turva-alue hiekasta. Sen jälkeen tulee rikotuista kananmunankuorista ja puutuhkasta muodostettu ”ei-kenenkään-maa”. Tämän jälkeen on maahan upotettu 20 cm korkea teräsaita. Sen jälkeen taas hiekkaeste. Hiekalta etanat on helppo kerätä ja jokaisen sateen jälkeen on levitettävä uudet tuhkat. Epärealistista, mutta ainahan voi haaveilla.
Lehtokotilo talvehtii maan alla. Kotilo kaivautuu muutaman sentin syvyyteen. Eläin ei jäädy, koska se pystyy muuttamaan elimistössään olevaa vettä glyseroliksi. Mitä isompi ja vanhempi lehtokotilo on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on selviytyä talvesta. Pohjois-Suomessa luulisi pitkien talvien olevan kotiloille pahaksi, mutta paksu lumipeite suojaa niitä jäätymiseltä. Eteläisellä Pirkanmaalla viimeiset kaksi talvea ovat olleet vähälumisia ja kylmiä, joten routa on päässyt tavallista syvemmälle. Ainakin alueittain lehtokotiloiden määrät ovat pienentyneet. Kaunis ja hauska säänkertoja on paikat vallatessaan harmillinen ja pitkäaikainen vieras.
Teksti: Piia Kylliäinen
Kirjoittaja on akaalainen puutarhaharrastaja, joka keräsi kaksi vuotta sitten 44 litraa lehtokotiloita yhden kesän aikana omalta pihaltaan. Sittemmin osa pihasta on vaihtumassa hiekkaerämaaksi.
