Enpähän kirjoita kokemuksia Budapestistä ja Balatonilta, vaikka olinkin mukana lehden lukijamatkalla: hyvin hoidettu – kannatti. Sen sijaan kirjoitan helatorstaina alkaneesta kotimaan retkestämme. Olemme käyneet katsomassa monia idyllisiä ruukkimiljöitä. Suomen teollinen toiminta on paljolti alkanut lounais-Suomesta. Sen alueen ruukit meiltä olivat vielä näkemättä. Siis sinne.
Mustiossa oli häät. Väki purkautui ulos kirkosta ja kanttori sulki samantien ovet ja alkoi jammailla kirkon uruilla. Hääväki otti puistossa samppanjaa. Mustion linna oli kiinni. Majoitustoiminta oli päättynyt. Åminneforsin ohi hurautimme, kun tiesimme, ettei siellä ole raunioita kummempaa. Billnäsissä oli hiljaista. Portit kiinni. Jonkinlaisen varaston, kirpputorin ja työpajan yhdistelmän ovi oli auki, mutta sisällä oli pimeää eikä ketään. Ristomatti Ratian varastomyymälä oli ainoa merkki elämästä, mutta sekin oli suljettu. Onneksi Fiskars pelasti. Joen ympärille on muodostunut viehättävä yhteisö ravintoloineen, putiikkeineen, hotelleineen, puistoineen, vanhoine rakennuksineen. Siistiä ja toimivaa. Kannatti käydä.
Sitten ajoimme Kemiön saaren eteläkärkeen, Kasnäsiin. Siellä oli kylpylä, hotellihuoneita, mökkejä, campingalue, saaristolaistori, kauppoja, kalakasvattamo, kalatehdas, vierasvenesatama, yhteysaluksia, veneitä, kallioita, leikkikenttä, tenniskenttiä, saunoja. Siis vaikka mitä! Emme olleet aikaisemmin edes kuulleet kyseisestä paikasta. Kyllä Suomesta löytyy nähtävää. Tietenkin mekin kylvimme, saunoimme, söimme ja joimme. Todella kannatti käydä.
Mutta eteen päin. Retkemme pääkohde oli Örön saari. Tilauslaivalla (m/s Sissel) (kesällä laiva liikennöi säännöllisesti aikataulun mukaan) porukkamme siirtyi kolmessa vartissa entiselle linnakesaarelle, joka vasta pari vuotta sitten avattiin turisteille. Reilu sata vuotta sitten Venäjä alkoi varustaa saarta Suomenlahden puolustamista varten. Saarelle asennettiin sen ajan nykyaikaisimmat ja tehokkaimmat 12 tuuman (305mm) Obuhovin terästehtaan rakentamat tykit. Kun Suomi itsenäistyi, niin venäläiset sotilaat lähtivät pois ja veivät tietotaidon mennessään. Suomalaiset sotilaat kuitenkin pääsivät ammuntatekniikasta perille ja kehittivät sitä vielä pidemmälle. Tykkien kantama oli 40 km eli niillä pystyttiin sulkemaan kulkua Suomenlahdella. Venäläiset sotalaivat tietenkin maailmansodassa tiesivät tämän ja pyrkivät välttämään reittiä. Vielä joskus kertausharjoituksissa 1970-luvulla tykeillä on ammuttu. Nyt aika on ajanut niiden ohi.
Oppaamme kertoi muutakin saaren elämästä. Saarella on niin paljon käärmeitä, että varusmiehet eivät ole siellä joutuneet ryömimään. Me nähtiin vain yksi, muut ehtivät paeta meidän töminää. Saarella kasvaa monia harvinaisia kasveja, esimerkiksi lännenkylmänkukka, jota Suomessa löytyy vain Öröstä. Saarella on myös 1700 perhoslajia. Luonnonsuojelualueena olevalla saarella on aina luvanvaraisia perhostutkijoita. Nykyään metsähallitus huolehtii saaresta. Olisiko sen hintana sitten Kasnäsin luontokeskus suljettu? Varuskunta saarella loppui 2005. Rakennuksia on kunnostettu uuteen käyttöön, mm. varuskunnan ruokala toimii nyt ravintolana. Paljon on myöskin majoitustiloja varattavissa. Nyt olisi siis hyvä aika lähteä luontoseikkailuun. Pian kun tieto leviää, kaikki haluavat sinne. Pitää sanoa, että kyllä kannatti käydä.
Paluumatkalla poikkesimme Söderlångvikin kartanossa parisenkymmentä kilometriä Kasnäsistä kotiin päin. Liikemies Amos Andersson osti sen 1927 kesämökikseen, kun oli sieltä päin kotoisin. Nyt se on museona ja näyttelytilana (pääsee museokortilla). Amos kuoli rikkaana poikamiehenä (ymmärsi kyllä naiskauneutta: näyttelijöitä, oopperalaulajia), mutta käytti rahojaan runsaasti mm. kulttuurin tukemiseen – osti esim. Suomen valtiolle Roomasta Villa Lanten taitelijoiden ja tutkijoiden residenssiksi. Kannatti täälläkin käydä. Innokkaalle lukijalleni matkakumppanille Hessulle Pirkkalaan lähetän terveiset. Me ollaan jo kotona – vieläkö sinä olet matkalla?
