Viidenneksi eniten pelkään iilimatoja. Neljänneksi eniten pelkään täytekakkuja. Kolmanneksi eniten pelkään sotaa. Toiseksi eniten pelkään rakkautta. Eniten, ylivoimaisesti eniten, pelkään aikuiseksi tulemista.
Kirsti Kurosen säeromaani kertoo Lunasta, joka viettää ylioppilaskevättään. Kaverit tahtovat lääketieteelliseen ja reilaamaan, mutta Luna haluaisi vain valokuvata vettä.
Luna seuraa Arja-tiaisen puuhia linnunpöntössä ja miettii samalla oman menneisyytensä ja tulevaisuutensa rajauksia. Aikuisuus pelottaa häntä, joten kerrostalon kerhohuoneesta tulee hänen turvapaikkansa. Isä on asentanut sinne ruudun, josta voi katsella tiaisen määrätietoista elämää.
En tiedä vielä kuuluvatko merenneitous, tintit, tanssi ja valokuvat aikuiselämään.
Pönttö tiivistää sen tunnelman, joka vallitsee, kun nuori hyppää yhdestä ajanjaksosta toiseen. Lapsuus on loppunut, mutta aikuisuus tuntuu vielä tuntemattomalta valloitukselta. Luna on jäänyt kiinni vaikeisiin menneisyyden tapahtumiin, joiden niljakas muisto estää häntä pääsemästä eteenpäin.
Kuronen kuljettaa Lunan tarinan rinnalla viittä sivuhahmoa: Tovea, Vilja-Tuuliaa, Monikaa, Linniä ja Katria. He antavat Lunalle näkymätöntä voimaa. Henkilövalinnoista voi päätellä, että pohjoismaalaiset naiskirjailijat innottavat Kurosta. Romaanin sivuilla seikkailee myös monia muita henkilöitä, jotka ovat tuttuja ainakin parikymppisille entisille runotytöille.
Vanhemmat on kuvattu Pöntössä niin kuin moni aikuisuuden kynnyksellä kiikkuva nainen heidät kokee. Äidin kanssa pidetään mykkäkoulua ja isä on läsnä mutta kuitenkin kaukana. Lunasta tuntuu, että hänen kaverinsakin elävät eri elämää kuin hän itse.
Luna unelmoi ajasta, jolloin hän oli pieni tyttö ja istuskeli mummolan rannassa kiven päällä. Mummolta on muisti kadonnut, ja Luna pelkää, unohtaako hänkin joskus. On lohdullista keskittyä Arja-tiaisen pesänrakennuspuuhiin, kun omat ajatukset ovat solmussa.
Mitäpä olisi kertomus nuoruudesta ilman voimaantumista? Pikkuhiljaa Luna uskaltautuu palaamaan ympäröivään maailmaan ja käsittelemään vaikeita kokemuksiaan. Lopussa vallitsee toivo, joka on koottu vedestä, rakkaudesta ja oman polun kulkemisesta.
Kirsti Kuronen on onnistunut mahduttamaan Pönttöön useita tärkeitä teemoja. Romaani jättää tilaa lukijan omille muistoille, mutta rakentaa samaan aikaan eheän ja vivahteikkaan tarinan. Teos on nopealukuinen, mutta varaudu viettämään muutama tovi omien nuoruuden kipuilujesi kanssa.
Kirsti Kuronen: Pönttö
Julkaistu 2017.
Sivuja 86.
Kustantaja: Karisto.
Kommentointi on suljettu.