Ensimmäinen maailmansota oli Euroopalle suuri onnettomuus, mutta Suomelle se avasi Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun perinneyhdistyksen tilaisuudessa 21. maaliskuuta esitelmöineen professori Seikko Eskolan mukaan oven itsenäisyyteen.
Suomi osasi käyttää tilaisuuden hyväkseen. Suomi oli Venäjän valtaan 1809 jouduttuaan kehittynyt sisäisesti itsenäiseksi, autonomiseksi, valtioksi, mutta suurvallaksi kehittyneen Saksan hyökkäystä Suomen kautta Pietariin pelkäävä Venäjän keisarikunta oli 1899 alkaneitten sortovuosien aikana vähitellen supistanut tätä autonomiaa. Sen seurauksena Suomen sisäinen itsenäisyys oli 1914 käytännössä menettänyt merkityksensä.
Tilanne muuttui Suomen kannalta paljon paremmaksi, kun maailmansodan heikentämä keisarivalta Venäjällä kaatui maaliskuussa 1917. Valtaan siellä nousi väliaikainen hallitus. Se palautti vanhat oikeudet, autonomian, vieläpä laajennettuna, mutta itsenäisyyttä se ei olisi sallinut.
Kävi kuitenkin niin merkillisesti, että eroaminen Venäjästä kävi mahdolliseksi. Sen teki mahdolliseksi toinen vallankaappaus Venäjällä, V.I. Leninin johtama bolsevikkien marraskuun vallankumous.
Ei itsenäinen Suomi Leninin tavoitteena ollut. Hänen tavoitteensa oli sosialistinen vallankumous koko Euroopassa, minkä hän uskoi pian toteutuvan. Valtansa vakauttamiseksi Venäjällä hän piti välttämättömänä irtautumista sodasta, rauhaa Saksan kanssa. Suomi voitiin tunnustaa itsenäiseksi. Kyllä se pian siellä toteutuvan työväen vallankumouksen jälkeen palaisi takaisin.
Suomi oli esillä rauhanneuvotteluissa. Saksa sai tiedon, että Leninin hallitus olisi valmis tunnustamaan Suomen juuri julistetun itsenäisyyden. Sitä taas muut maat, Ruotsikin, olivat pitäneet ehtona itsenäisyytemme tunnustamiselle. Niinpä hallituksemme johtaja P.E. Svinhufvud matkusti Pietariin ja sai Leninin hallitukselta tunnustuksen.
Hyödyllistä Suomelle oli, että Leninin Venäjän ja keisarillisen Saksan solmittua maaliskuun alussa rauhansopimuksen, Lenin veti loput venäläisistä joukoista pois Suomesta.
Leninillä oli perusteita odotuksilleen. Vuoden 1917 Suomi oli sekä optimismin että poliittisen kuohunnan ja yhteiskunnallisten ristiriitojen maa.
Optimismiin antoi aiheen se, että autonomia oli palautettu.
Ristiriitoja aiheuttivat epävarmuus valtiollisen tilanteen kehittymisestä, vaikeutuva elintarviketilanne, useat toteutumistaan odottavat yhteiskunnalliset uudistukset ja maassa jatkuvasti pysyttelevä venäläinen sotaväki, toistasataatuhatta miestä. He eivät totelleet päällystöään, tukivat lakkolaisia ja tekivät mitä tahtoivat. Keisarivallan sortumisen mukana järjestysvalta, poliisi, oli menettänyt asemansa.
– Maamme itsenäisyyden ajan pahin poliittinen virhe on tammikuussa 1918 aloitettu kapina, ja nimenomaan silloisen sosialidemokraattisen puolueen asettuminen sen johtoon. Tämä kapinahan toimeenpantiin kolme kuukautta aikaisemmin pidetyissä vaaleissa selvän enemmistön saanutta, siis täysin demokraattista hallitusta vastaan, Eskola lausui.
Kapina oli Eskolan mukaan yhteiskunnallisten uudistusten kannalta täysin tarpeeton. Suomi oli tammikuussa 1918 yhteiskunnalliselta lainsäädännöltään erittäin edistynyt maa. Demokratia oli toteutettu pitemmälle kuin muualla Euroopassa. Suomessa oli eduskuntavaaleissa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Marraskuussa eduskunta oli päättänyt, että se toteutetaan myös kunnallishallinnossa. Äänioikeus oli myös naisilla, mikä oli aivan poikkeuksellista. suomessa oli kahdeksan tunnin työaikalaki.
Svinhufvudin hallitus oli ottanut ohjelmaansa torpparien itsenäistämisen. Se oli ehtinyt antaa siitä lakiesityksen jo ennen kapinan aloittamista. Lakiesityksen pohjalta torpparit sitten vuoden lopussa itsenäistettiin. Liittyessään torppansa puolesta punaisten riveihin Väinö Linnan Pohjantähden Koskelan Akseli tuli siis lähteneeksi sotaan sellaista hallitusta vastaan, joka juuri oli vapauttamassa torpparit.
Itsenäiseksi julistautuessaan Suomen oli todennut olevansa tasavalta. Eduskunnalla oli vahva asema. Siellä oli selvä työläisten ja talonpoikien enemmistö, sosialidemokraateilla 92 paikkaa ja maalaisliitolla 26.
Kuinka kapinaan ajauduttiin? Siihen vei kehitys Venäjällä. Lenin edusti jyrkkää marxilaisuutta, sosialismin toteuttamista yhden puolueen, valtiovallan ja neuvostojen kautta.
Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa oli sekä maltillisen reformilinjan että jyrkän sosialistisen linjan kannattajia. Syksyllä määräämisvalta siirtyi jyrkkien, Leniniä ja bolsevikkeja kannattavien ainesten käsiin. Puolue säilyi kuitenkin yhtenäisenä.
Ruotsissa kehitys oli toinen. Siellä sosialidemokraattinen puolue hajosi keväällä 1917. Enemmistö säilyi puoluetta pitkään johtaneen Hjalmar Brantingin ja hänen kannattajiensa käsissä. Puolueesta eronneet jyrkän linjan kannattajat perustivat oman puoleensa.
– Voi sanoa, että oli suuri tragedia, että meillä ei käynyt samoin. Meillä puolueen yhtenäisyys oli ideologiaa tärkeämpi asia. Ruotsin sosialidemokraattinen puolue piti Venäjällä maaliskuussa 1917 keisarinvallan syrjäyttäneitä demokratian edustajina ja paheksui bolsevikkien kumousta demokratian hylkäämisenä.
Suomessa sosialidemokraatit menivät Eskolan mukaan Leninin lankaan. Lenin ja hänen Suomeen lähettämänsä edustajat kehottivat voimakkaasti suomalaisia seuraamaan heidän tietään. Leninin hallitus antoi kyllä itsenäisyyden tunnustuksen Svinhufvudin johtamalle porvarilliselle Suomen hallitukselle, mutta sieltä kehotettiin jatkuvasti sosialisteja ottamaan vallan käsiinsä täälläkin.
Ilman Leniniä ja hänen puoluettaan radikaalit sosialidemokraatit tuskin olisivat vallankaappaukseen ryhtyneet. Jo sodan aikana maaliskuussa kirjoittamassaan mutta loppuvuodesta julkaistussa kirjassaan Vallankumousvuoden tapahtumista 1918 Hannes Ryömä, reformilinjaan kuulunut ja kapinasta erillään pysytellyt sosialidemokraatti sanoo, että punakaartien taistelu valkokaarteja vastaan perustettiin “aivan avonaisesti” venäläiseen sotaväkeen ja sen aseisiin.
Ryömän mukaan silloin ei enää ollut kysymys ylä- ja alaluokan taistelusta, vaan kansainvälisen yhteiskunnallisen vallankumouksen toimeenpanemisesta, mikä oli Leninin nimenomainen tarkoitus.
Valkoisten voitto oli Eskolan mukaan itsenäisyyden saavuttamiseksi välttämätön. Presidentti Mauno Koivisto, työväenliikkeessä kasvanut Venäjän-tuntija, totesi 80-vuotispäivänään antamassaan haastattelussa, että punaisten voittaessa Suomesta ennemmin tai myöhemmin olisi tullut osa Neuvostoliittoa. Silloin kansanryhmien välit olisivat olleet hyvin jännittyneet. Punainen hallinto ei olisi selvinnyt ilman tukea idästä. Silloin Neuvostoliitto olisi sanellut ehdot.
– Voimme siis kiittää Leniniä siitä, että ovat itsenäisyyteen avautuivat. Ne avatessaan hän tosin uskoi että tyttö vapaaehtoisesti palaa hänen luomaansa ihanneyhteiskuntaan, mutta siihen Suomi-neito oli liian päättäväinen. Hän kävi vapaussotansa eikä palannut entiseen vankilaan.
