Hei sinä, joka olet nähnyt suunnattomasti vaivaa sovittaaksesi lomasi läheistesi vapaiden kanssa samaan aikaan. Niin, sinä, joka olet varannut heinäkuiseen lomakalenteriisi hyvissä ajoin sukulaisten lasten hoitokeikat, tapaamiset vanhojen kavereiden kanssa ja serkun rapujuhlat. Mitä jos ottaisit ja pyyhältäisit vaihteeksi ihan vain oman itsesi seuraan?
Kyllä, aivan yksin.
Jokaisen pitäisi joskus viettää laatuaikaa itsekseen. Sitä voi harrastaa kotona parin tunnin ajan, luonnossa useamman päivän ajan tai vaikkapa konsertissa yhden illan ajan.
Minä menin yksin musiikkifestivaaleille ja olin vapaa. Istuin sanaakaan sanomatta juuri siihen, mihin halusin, silloin kuin halusin. Yhdessä hetkessä jätin keikan katselun kesken ja lähdin ihmismassan keskellä hytkymisen väljempään maleksimiseen festarialueella. Toisessa hetkessä odotin hetken mielijohteesta kolme varttia maassa päälavan edustalla päästäkseni eturiviin vain hiukan tutun artistin esityksen ajaksi. Soljuin kolme pitkää päivää itsekseni ja nautin tylsistäkin hetkistä.
Kun ympärillä ei ole seuruetta, johon tukeutua, jota seurata, jonka ratkaisuihin tyytyä ja johon sulautua, voi tunne omasta itsestä tulla aiempaa kirkkaammaksi. Silloin oman sosiaalisen tilan ytimessä on vain yksi keho, yksi mieli, yhdet toiveet ja yksi persoona epävarmuuksineen ja onnen lähteineen.
Yksinolo on monelle suuri ja tuntematon olotila, jota kartetaan viimeiseen asti. Ei sen tarvitse tarkoittaa olemista tilassa, jossa ei ole ketään. On kuitenkin hyvä, jos lähellä ei joka hetki ole omaa jokapäiväistä lähipiiriä. Siihen sain ilokseni tottua viettäessäni kaksi kokonaista kesää yksin työskentelypaikkakunnalla, joka ei ollut kotini. Silloin opin pitämään itselleni seuraa ja kuuntelemaan itseäni.
Välillä jokaisen kannattaa antaa yksinolon avata silmät ja tuoda vastaan yllätyksiä, joita ei tiennyt kaipaavansa.
Elämästä tulee aivan liian suoraviivaista, jos aina vain kiiruhdamme tapaamisesta ja porukasta toiseen, tuttujen ihmisten seurasta tuttujen lemmikkien seuraan ja siitä edelleen sosiaalisen median puolituttujen käyttäjien pirstaleiseen seuraan. Eikö arkiseen viikkojen virtaan ja sosiaalisuusähkyyn toisi virkistävää särmää se, jos vaikka välillä kävisit elokuvateatterissa yksin, kertomatta kenellekään? Mitä jos eksyisit pahemman kerran suunnistaessasi yksin turistikohteeseen tai risteilyllä menettäisit istumapaikkasi vessassa käynnin aikana, koska kukaan ei ollut varaamassa penkkiä sinulle?
Heinäkuun vuorotellen sateisina ja paahteisina päivinä on hetkittäin hyvä rauhoittua olemaan itsekseen. Silloin tunnit kuluvat välillä hiukan hitaammin eikä sunnuntain jälkeen olekaan silmänräpäyksessä perjantai ja taas yhdet grillijuhlat. Tuntuu lomakin pidemmältä.
