On ollut aika kiirettä viime aikoina. On ollut vähän stressin oireitakin. Aamuyöstä olen heräillyt pohtimaan kaikenlaisia asioita. Nyt rupesin oikein miettimään stressin syitä. Joskus voi olla vaikea erottaa (varsinkin töissä ollessa) onko stressaantunut vai kyllästynyt. Jos työ tympii, niin olo korjaantuu, jos saa uusia haasteita ja työtä monipuolistetaan. Stressin hoito onkin hankalampaa.
Jos sinulla ei ole elämässäsi mitään tavoitteita, maailma heittelee sinua kuin aallot lastua merellä. Kun et tiedä mihin mennä, niin vaikea sinne on päästä. Tällainen tilanne on usein koululaisella, kun ei ole ammattihaave vielä selvinnyt. Mitä tavoitteita sinulla on?
Keskeneräiset hankkeet syövät voimavarasi äkkiä kuiviin. Nykyinen työnteko on usein muuttunut sellaiseksi, että jatkuvasti tulee keskeytyksiä. Joutuu ikään kuin aloittamaan aina uudestaan. Usein pitää hyppiä tehtävästä toiseen. Suurimpia henkisiä nautintoja onkin, kun saa jonkun työn tehtyä ihan loppuun. ”Se oli siinä!”
Epäonnistumisen pelko taas rassaa sielua. Mitä jos en osaakaan, jos en uskalla yrittääkään. Varsinkin nuorella, kokemattomalla työntekijällä tämä voi olla isokin stressin aiheuttaja. Pelon voittaa vain kohtaamalla ja vakuuttamalla itselleen, että ”kyllä minä pystyn”. Useimmiten ei se niin kauheaa ollutkaan, hyvinhän se meni.
Vähän samaa sarjaa on hylätyksi tulemisen pelko. Se on sitä ehdollista rakkautta: jos teet niin kuin isi toivoo, niin isi sitten rakastaa. Näin lapsi oppii. Samoin työpaikalla pian opitaan, mistä kiitetään ja mistä moititaan. Sen mukaan sitten väännetään omaa käyttäytymistä, vaikka se olisi vastoin omaa luontaista olemusta. Paha olohan siitä tulee.
Aika kova juttu on todellisuuden kieltäminen. Sisimmässään kyllä tietää, mikä on totta, mutta pakoilee, väistelee, uhmaa sen myöntämistä. Juoppo tietää hyvin juovansa liikaa alkoholia, mutta vähättelee sitä, vertailee omaa juomistaan vielä juopompien juomiseen tai väittää kaiken olevan hallinnassa. Työnsä murtama tietää, että pitäisi etsiä uusi työpaikka, mutta ei vain saa aikaiseksi. Parisuhde voi olla kriisissä ja käytännössä lopussa, mutta ei vain saa lähdettyä saamattomuuttaan tai mukavuuden halustaan. Niin kauan kuin et myönnä että todellisuus on totta, niin se kalvaa sinulle lisää stressiä.
Syyllistäminen ja syyttäminen nostattaa vihaa. Samoin kun sinuun kohdistetaan uhkaa tai aggressiota. Se on paha tunne. Koulukiusattu ja työpaikan syntipukki kärsii stressistä.
Miten tästä kaikesta sitten selviää. Kun olet oma itsesi, otat vastuun kaikesta omasta tekemisestäsi ja pidät itseäsi hyvänä ihmisenä, niin ei sinulta muuta voida vaatia. Ja pidät tavoitteesi aina mielessäsi.
Ainakin minulla toimii se, että siirtyy voivottelusta ja murheen märehtimisestä käytännön tekoihin. Aloittaa jostakin pienestä, vaikkapa tekemättömästä työstä. Lähtee liikkeelle, ottaa ensimmäisen askeleen. Kohta jo helpottaa.
Tapio Eronen
