Toimittajan ensimmäinen geokätköilyreissu alkaa onnahtelevasti, kun suuntavaistoton kirjoittaja eksyttää itsensä metsän sijasta jo Lempäälän asfalttiteillä. Olen sopinut tapaavani lempääläiset geokätköilijät Anna ja Jani Schavikinin Ideaparkin lähistöllä ja lähteväni heidän mukanaan katsomaan millaista kätköily oikeasti on. Pariskunnan ystävällisellä avustuksella löydän lopulta perille sovittuun lähtöpaikkaan ja matka kätköilyn maailmaan voi alkaa.
Vuodesta 2010 kätköilyä harrastanut Anna ottaa puhelimensa esiin, avaa siitä Geocaching-sovelluksen ja alkaa selata lähimpiä kätköjä. Puhelimeen ladattava sovellus on ilmainen ja kattaa kätköt ympäri maailmaa. Geokätköjen etsimisen aloittaakseen pitää aivan ensimmäiseksi käydä rekisteröitymässä ilmaisella verkkosivustolla. Sivustoja löytyy myös suomenkielisinä, mutta Anna ja Jani suosivat alkuperäistä versiota, koska he ovat käyneet kätköilemässä myös ulkomaanmatkoillaan.
Mikrokokoinen Hölökynkölökyn hakusessa
Anna valitsee sovelluksen ehdottamasta lähimmät kätköt -listasta Hölökynkölökyn-nimisen mikrokätkön. Mikrokätkö kuvaa kätkön kokoa ja tässä tapauksessa se on pieni. Koon lisäksi kuvauksesta löytyy vaikeusaste, maaston haasteellisuus ja tietysti koordinaatit. Muita tietoja kuvauksessa ovat kätkön soveltuvuus koiran tai lasten kanssa etsittäväksi, sen saavutettavuus kaikkiin kellon- tai vuodenaikoihin ja mitä nähtävää kätköllä sekä sen lähimaastossa on.
Seuraavaksi puhelimen näytölle ilmestyy kompassi. Allekirjoittanut lähtee taivaltamaan mäkeä ylös kompassin osoittamaan suuntaan lähteneen Annan perässä. Pariskunnalla on mukana kaksi koiraansa, joiden iltalenkki hoituu samalla kun isäntäpari etsii kätköä. Metsäpolku on hyvin tallattu, eikä maastossa ole isompia hankaluuksia kulkea. Huomaan kuitenkin pian, että hyvät kengät olisi ollut syytä laittaa jalkaan. Tuhkimoksi muuttuneena etsin pikaisesti jalkineeni kivenkolosta ja matka jatkuu taas kahdella kengällä eteenpäin. Myös hyttysmyrkkyä olisi ollut syytä muistaa suihkauttaa. Ahnaat verenimijät kun hyökkäävät sankoin joukoin mättään taakse kurkottelevan kätköilijän kimppuun.
Mikä ei kuulu joukkoon?
Lähtöpaikaltamme on matkaa kätkölle vajaat neljäsataa metriä. Reitti kulkee halki keväisen metsän, eikä muistiinpanojen kirjoittaminen tahdo rivakassa kävelytahdissa onnistua. Pian saavumme kätköpaikan läheisyyteen. Jani kertoo, että perille päästyämme kätkö löytyy yleensä noin kymmenen metrin säteeltä. Toisinaan koordinaatit ovat tarkemmat, toisinaan ylimalkaisemmat. Tällä kertaa Annan puhelimen sovellus johdattaa meidät lähes suoraan kätköpaikalle. Annan ja Janin harjaantuneet silmät bongaavat kätkön, mitä itse tuskin olisin ensikertalaisena huomannut. Jani vihjaa, että perille päästyään kätköilijän kannattaa katsoa ympäristöä sillä silmällä, mikä maisemassa ei kuulu joukkoon.
Kätkön sisältä löytyy vihko tai paperi, mihin merkitään löytäjän nimimerkki ja päivämäärä. Kotona löytö kirjataan myös nettisivuille.
Päätämme löydöstä innostuneina etsiä vielä toisenkin lähistöllä sijaitsevan kätkön. Anna naputtelee uuden suunnan kompassiin ja lähdemme Hölökynkölökyn-kätköltä kohti Tyttöjen juttuja. Tällä kertaa koordinaatit eivät ole yhtä tarkat kuin ensimmäisellä kerralla, mutta pienen pyörimisen jälkeen Anna esittelee minulle mikrokätköä huomattavasti suuremman purkin. Löytö on täynnä, mitäs muutakaan kuin, tyttöjen juttuja. Kätköstä voi halutessaan ottaa tavaran ja jättää omansa tilalle. Vaaleanpunaisen aarteen kuvittelisin houkuttavan ainakin parhaassa prinsessaiässä olevia pieniä kätköilijöitä.
Palaamme autoille, minä kokemusta rikkaampana ja Annan ja Janin koirineen iltalenkitettyinä. Suuntavaistottomuutta uhmaten aion uskaltautua tulevaisuudessa metsään myös ilman opastajiani. Kätköily vaikuttaa olevan hyvällä tavalla tarttuva harrastus.
