Vähän harmittavat nuo ylipitkät yleisön osaston kirjoitukset, joita tässä lehdessä aika usein ilmestyy. Kahdestakin syystä: Minä en jaksa niitä loppuun asti lukea – menee siis hyvä asia hukkaan. Turhaa vaivaa näki myös kirjoittaja, kun ei saanut tärkeää asiaansa perille.
Eräs kirjailija aloitti kirjeensä: ”Anteeksi, etten ehtinyt kirjoittaa lyhyemmin.” Paljon vaikeampi on tiivistää sanottavansa kuin antaa ryöpsähtää kaiken, mitä mieleen juolahtaa. En tiedä, maksetaanko kirjailijoille nykyään sivumäärän vai painosmäärän mukaan. Kirjan pitää olla vähintään 500-sivuinen järkäle. Hyvässä novellissa saadaan jännitys tiivistettyä, juoni kasattua ja loppuun vielä yllättävä ratkaisu alle kymmenessä sivussa. Hyvässä runossa luodaan 4–6 säkeessä ympäröivä maailma, tunteet, muutos ja merkitys. Mietipä sitä!
Viestintätutkijat ovat sitä mieltä, että hyvässä esitelmässä, puheessa tai kirjoituksessa saisi olla korkeintaan kolme asiaa, joiden pitäisi havahduttaa ajattelemaan ja jäädä mieleen. Pitäisi miettiä myös, kenelle esitys on tarkoitettu. Kuvitellaanpa, että virkamies puhuu virkamiehelle, liikemies bisnestoverilleen tai piispa kirkkoherralle. Ihan erilaiset puheet, vaikka asia olisi samakin. ”Tavalliset” ihmiset ovat kaikki erilaisia. Siis joka asiassa, myös siinä, miten he hahmottavat maailmaa. Yksi luo mielikuvia, toinen kuuntelee tarinoita, kolmas liikkuu ja tekee. Hyvässä jutussa pitäisi siis kaikille olla osansa. Jos siis byrokraatti haluaa kirjoittaa vanhuksille, ei pidä kirjoittaa kuin virkatoverille.
Vastuu viestin perille menemisestä on sen lähettäjällä. Jos kaveri ei ymmärrä puhettasi, ei hän ymmärrä sen paremmin, jos korotat ääntäsi. Vika ei ole kuulossa. Yritä siis sanoa asiasi toisin sanoin. Jos ei vieläkään mene perille, niin vielä kolmannen kerran eri sanoin. Jos ei vieläkään, niin piirrä paperille tai näytä tekemällä. Jos ei vieläkään, niin mieti, ymmärsitkö itsekään. mitä yritit viestiä.
Et voi olla viestimättä! Kaiken aikaa ympäristössäsi tehdään tulkintoja sinusta. Suppein viesti on kirjoitus, siis tekstiviesti, kirje. Siinä korkeintaan sanavalinnoilla, lauserakenteella, hymiöillä saat lisävivahteita sanomaasi. Sitä paitsi se kaikki voi olla valhetta. Voit kirjoittaa ”Minä rakastan sinua” ja ajatella että ”No varmana en”.
Raukkamaisena pidetään sitä, että irtisanominen (tai joku muu inhottava asia) tehdään sähköpostiviestillä. Siinä ei joudu kasvokkain eikä näyttämään tunteitaan. Toiseksi suppein viesti onkin sitten puhelu. Siinä ääneen tulee jo väriä, sävyjä, voimakkuutta. Niistä voi jo jotain tulkintaa tehdä, mutta edelleen kasvot jäävät näkymättömiin.
Kasvokkain viestinnässä ollaan paljaimmillaan. Ilmeet ja eleet näkyvät. Hymyiletkö vai irvisteletkö? Samoin asennot: katsotko kohti vai sivuun, oletko kaukana vai lähellä. Myös olemuksesi viestii. Oletko pukeutunut tilanteen mukaan? Haisetko hielle? Näytätkö reippaalta vai masentuneelta. Kaiken aikaa lähetät myös alitajuisia viestejä, jotka menevät suoraan toisen alitajuntaan. Pidätkö tästä ihmisestä vai inhoatko? Epäiletkö hänen valehtelevan? Yritätkö flirttailla?
Kun se näin vaikeaa on, niin ihme, että näinkin paljon toisiamme ymmärrämme. Kannattaa silti yrittää. Hyvän rupatteluhetken jälkeen sitten voimme todeta, että ”olipa siinä ihana ihminen”.
Tapio Eronen