Esitelmätilaisuuden selostuksessa ”Sota nostaa pahuuden esiin ihmisessä” (L-VS 6.11.) todetaan aivan oikein loppuponteni, että maatalous ei voi toimia puhtaasti markkinatalouden mukaisesti, mutta tahdon vielä perustella.
Markkinaehtoisuus merkitsisi, että runsauden vallitessa hinnat laskevat ja niukkuuden vallitessa nousevat. Yhteiskuntamoraali I maailmansodasta lähtien on kuitenkin vaatinut, että ruokapulan iskiessä viljelijöiden pitää luovuttaa yhteiskunnalle kaikki omasta käytöstä ylijäävä tuotanto säännösteltyyn hintaan.
Jyväjemmari-sana lienee ensin tarkoittanut viljelijää, joka piilottaa satoaan, vaikka toisilla on nälkä. Siihen ”markkinaehtoisuuteen” syyllistyttiin 1917 Lempäälässäkin. Ken sitä paheksuu, hyvällä syyllä, ei saa samalla vaatia, että maatalous noudattaisi pelkkää kysynnän ja tarjonnan lakia. Eihän se niin voi mennä, että laki toimisi vain yhteen suuntaan.
Muutoin maataloustukien laajasta problematiikasta ei tässä sen enempää kuin, että Suomessa tukipolitiikka alkoi vuosien 1917–18 nälän jälkeen.
Riitta Mäkinen
