Niilo ja Nuutti Kuitusen arki eroaa hieman tavallisen ekaluokkalaisen arjesta, koska heidän kotinsa on vanhempien kuoleman jälkeen mummulassa. Kuolema tuodaan kirjassa esille hienosti, ei alleviivaten eikä kauhistellen, vaan mutkattomasti osana arkea. Isompaa draamaa ei saada aikaiseksi muustakaan, vaan Kuronen on onnistunut hienosti vangitsemaan kirjaansa lapsen luonnollisen suhtautumisen asioihin.
Ekaluokkalaiselle tärkeitä juttuja ovat kotilot, oma salakerho ja rooli koulunäytelmässä. Yhtälailla tärkeää on myös vintiltä löytynyt poikien äidin kirje, minkä hän on kirjoittanut kuusitoistavuotiaana neljäkymmentävuotiaalle itselleen. Kirjeen kautta kirjasarja saa oivan päätöksen. Viimeisen kappaleen jälkeen jää hymy huulille ja ainakin aikuisemmalle lukijalle myös kostea silmäkulma.
Kirjan päähenkilöt ovat poikia, mutta kirja on tarkoitettu lapsille ylipäätään ja sopii luettavaksi niin tytöille kuin pojille. Kertojan äänenä on Niilo Kuitunen, joka selostaa toisinaan seitsemänvuotiaaksi turhankin objektiivisesti tapahtumia ympärillään. Niilon ja Nuutin erottaa kirjassa Nuutin R-äänteen puuttumisesta. R-kirjain on korvattu D-kirjaimella ja se tuntuu alkuunsa hieman erikoiselta lukea. Siihen kuitenkin tottuu ja Nuutin pieni puhevika näytteleekin kirjassa melko suurta osaa.
Jaakko Katajamäen mustavalkoiset kuvitukset rytmittävät kirjaa hyvin. Kuvitetut kohtaukset on poimittu taitavasti ja ovat varmasti pienten lukijoiden mieleen. Isompi lukija taas arvostaa kuvittajan taitoa piirtää eläväisiä kuvia vain muutamalla viivalla.
Kirja toimii yksinäänkin, mutta sarjan aiempiin osiin tutustuminen varmasti auttaisi kirjaan uppoutumista. Kuituset ja äidin kirje sopii vanhemman kanssa yhdessä luettavaksi tai yhdeksi pienen alaluokkalaisen ensimmäisistä lukukokemuksista.
