Mitä minä täällä teen?
Se on päällimmäinen ajatukseni, kun olen astumassa Nurmen lavan pääportista sisään. Edessä on kesätoimittajan klassikkojuttukeikka: lavatanssit. Tarkoitus on rohkeasti lähteä testaamaan, millaiset tanssit käydään Lempäälässä Nurmen lavalla.
Lähtökohtia on kaksi.
En ole ikinä käynyt oikeissa lavatansseissa 23 elinvuoteni aikana. Edessä on siis jotain tuiki tuntematonta.
Toiseksi, on toukokuun viimeinen perjantai ja Nurmen lavalla esiintyy Souvarit. Tanssipaikka on lähes ääriään myöten täynnä, minulle kerrotaan tanssijoita olevan noin 600. Suoraan syvään päähän tansseihin.
Tanssit alkavat kello 20 kesäperjantaisin. Saavun Nurmen kylän sydämessä sijaitsevalle tanssipaikalle, joka on rakennettu vuonna 1912. Nurmen lava on vanhin Suomessa yhä käytössä oleva tanssilava. Kello on kymmenen yli, mutta autoa joutuu viemään lähes perimmäiselle parkkipaikalle, täyttä siis näyttää olevan.
Musiikki kuuluu parkkipaikalle asti. Sää on mukavan lämmin, voisi tuntea olevansa 70-lukulaisissa juhannusjuhlissa, koivut luovat vihertävän kruunun tanssilavalle. Lippuluukulla ei ole jonoa, isoimmat massat ovat jo sisällä, sillä ensimmäiset kappaleet on jo soitettu.
Sisään astuessani hieman yllätyn. En odottanut tanssilavan olevan näin täyden palvelun paikka: isohko kahvio palvelee tanssikansaa, sivummalla on anniskelualue ja naulakoita joka kolkassa. Vasemmalle avautuu suuri tanssisali. Omissa ajatuksissani kuvittelin, että sisätiloissa on vain iso tyhjä lattia, jossa pyörähdellään. Olin väärässä.
Vettä kuluu. Taitaa olla ensimmäinen setti soitettu, kun väkijoukon kulkusuunta vaihtuu, ja tanssisalista tullaan eteisaulaa kohti. Parissa kulmassa olevat vesikanisterit tyhjenevät, kun tanssin pyörteissä olevat ihmiset hakevat janonkadotusta.
Istahdan juttelemaan pitkän linjan tanssijärjestäjän Ilkka Rautakorven kanssa. Hän on ollut mukana Lions Club Lempäälän kautta Nurmen lavatansseissa vuodesta 2000. Hänellä on varmasti tarinoita.
Kun puhe kääntyy tanssikansaan ja käsikärhämiin, kertoo Rautakorpi yllättävän tiedon.
– Niiden vuosien aikana, kun olen mukana ollut, ei ole tarvinnut kertaakaan kutsua paikalle poliisia. Ei yhtään kertaa.
– Tanssikansa tulee tanssimaan, liikunta vetää ihmisiä lavoille, ei alkoholi tai riehuminen.
Minkä ikäiset käyvät tänä päivänä tanssimassa? Se on suurin mielenkiinnon aiheeni, kun olen saapumassa paikalle. Löytyykö lavalta ketään edes lähelle itseni ikäisiä?
Huomioita on kaksi. Pääsääntöisesti tanssikansa on iäkästä, lähellä eläkeikää tai sen yli. He, jotka ovat tottuneet tanssimaan sodan jälkeisinä vuosikymmeninä, tanssivat yhä.
– Tanssiväki on pääasiassa 45-vuotiaita ja vanhempia. Kyllä lavoilla kävijät ovat vanhentuneet, ja nuoria kaivattaisiin mukaan, Rautakorpi pohtii.
Huomaan kuitenkin muutamia nuoria aikuisia, jotka ovat uskaltautuneet paikalle. En siis ole ainoa alle 30-vuotias. Myös keski-ikäisiä on paikalla, eli pelkästä eläkeläiskokoontumisesta ei ole kyse.
Uskaltaudun tanssilattian puolelle, kun ensimmäinen veto on vedetty ja tilaa tulee hieman enemmän. Jään ihmeissäni katselemaan menoa lattialla. Sali on täynnä tanssivia pareja, ja sivulla odottelevia ihmisiä. Yhdellä seinustalla bändi soittaa vauhdikasta tanssimusaa, mutta rokkikonsertista ei ole kyse: volyymi pysyy kohtuullisena.
Menossa on vauhdikas kipale, jonka tunnistan kuulleeni joskus radiosta. Sen huomaa myös tanssijoista, vauhti on nopeaa, yllättävänkin nopeaa. Tulen pian siihen lopputulokseen, että minun kaksien vanhojen tanssien tanssikokemuksella ja -taidolla ei ole tänään asiaa tanssin pyörteisiin. Taitaisin vain jäädä jalkoihin. Ehkä ensi kerralla uskaltaudun. On tullut aika päästää todelliset tanssihirmut jatkamaan, ja palata autolle.
Mitä minä sitten lopulta tein Nurmen lavalla, mietin poistuttuani.
Tutustuin suomalaiseen perinteiseen kulttuuriin. Kyllä lavatansseissa täytyy kerran käydä, ainakin ihmettelemässä. Sodan jälkeen isovanhempani viettivät paljon aikaa tanssimassa. Vaikka se ei olekaan enää oman sukupolveni ykkösharrastus, ainakin vielä tanssikulttuuri voi vahvasti.
Edit. 12.6. kl 16.49. Päivitetty tanssipäiväksi perjantai, ei lauantai kuten aluksi virheellisesti luki.
