Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmalla liitteineen on pituutta 191 sivua. Sen lukeminen ajatuksella veisi yhden päivän, mutta silmäilemälläkin läpikäyden voi noteerata monia asioita.
Yleinen vaikutelmani on, että hallitusohjelma on sosiaalisesti vastuullinen, mutta monella tapaa vanhakantainen. Toinen havainto on se, että käytännössä kaikki Juha Sipilän hallituksen talouspoliittiset ratkaisut jäävät voimaan. Niitä täydentämään tulee joukko haittaveroja. Jopa niin sanottu aktiivimallikin saa olla voimassa, kunnes sen sijalle kehitetään parempi. Kun kunnianhimoisena työllisyystavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosentista 75:een, seuraa tästä Kiky Kakkonen. Siis että työmarkkinaosapuolet ja valtio etsivät kolmikantaisesti keinot työllisyystavoitteen nostamiseen. Hallitusten toimintatavan ero on paljon pienempi kuin julkisesta keskustelusta luulisi.
Hallitus ”edistää, kehittää, vahvistaa, tukee ja selvittää työryhmässä” niin monia asioita, että viime kädessä jää ministerin vastuulle, missä tärkeysjärjestyksessä hän vie asioita eteenpäin. Rahaa uusiin panostuksiin on varattu kolme miljardia, ja kaikki puolueet ovat sitoutuneet pysymään kehyksissä eli iltalypsyjä ei ole mahdollista tehdä. Jos tulee raju suhdannetaantuma, siirtyy hallitus poikkeusolojen menettelyyn, mikä suomennettuna tarkoittaa pääministerin ja valtiovarainministerin yliotetta muista ministeriöistä.
Ilmastopolitiikassa hallitus ottaa kopin yhtä vaille kaikkien puolueiden sopimuksesta joulukuulta 2018 eli Suomen tavoitteeksi on otettu hiilineutraalisuus vuonna 2035. Vähälle huomiolle on jäänyt hallituksen lupaus, että kaikki toimivat ydinvoimalat saavat jatkaa. Ydinvoiman alasajoa siis lykätään. Metsien hiilen sitomistavoite on niin väljän järkevästi kirjoitettu, että se sallii uudet metsäteollisuusinvestoinnit. Hiukan kafkamainen tunne tulee siitä, että hallitusohjelmassa mainitaan neljässä kohtaa sähköautojen latauspisteet.
Kaksi käenpoikaa olen tunnistavinani tekstimassojen uumenista. Toinen on MAL-sopimus, joka laajennetaan uusille kaupunkiseuduille ja johon lastataan lisää ohjausvälineitä. MAL-sopimusten perustuslainmukaisuutta tulisi ryhtyä pohtimaan: miten on mahdollista, että suuret kaupungit neuvottelevat suoraan ympäristöministerien ja liikenneministeriön virkajohdon kanssa valtion investointien suuntaamisesta, tosiasiassa ohi kansanvaltaisen järjestelmän?
Toinen käenpoika on isoksi puhallettu termi kiertotalous. Hallitusneuvottelijat ovat ottaneet annettuna tämän lähinnä Sitran propagoiman termin, jota halutaan laajentaa kaikkeen mahdolliseen. Mahtavatko hallitusneuvottelijat ymmärtää, mitkä ovat tämän käsitteen rajat ja miten suppeaa osaa luonnontaloudesta se koskee? Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa kiertotalous ei auta, koska fossiilisia polttoaineita ei voi kierrättää. Ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeinen rooli on maapallon bioottisella järjestelmällä, ja sitä tarkastellaan terminologisesti biotalouden kautta.
Pääministeri on varannut itselleen kaiken varalta vallankahvan, jota ohjelma kutsuu valtioneuvoston strategiseksi johtamisjärjestelmäksi. Tämä on viisas ratkaisu – ja sitä tullaan tarvitsemaan.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
