Naisten biitsin on valloittanut tänä kesänä Hääkiven: Historiallinen turnauskin pelattiin ensi kertaa

Turnaukse voittajapari Maija Mäkinen (lyömässä) ja Sanna Mamia mustissa paidoissa. Kuva: Antti Raunio

Tänä kesänä Hääkiven beach-kentät ovat olleet ahkerasti turnauskäytössä. Uusi lentopalloseura Lempo-Volley on saanut lisää tuulta paikallisiin beach volley -purjeisiin. Etenkin naisten oma biitsiryhmä on lähtenyt vahvaan lentoon tänä kesänä.

Harrastajien toiveesta nopealla aikataululla pystyyn laitettu naisten oma harrasteryhmä on saanut yllätävänkin suuren suosion, kertovat Lempo-Volleyn järjestäjät. Ryhmässä on noin 20 pelaajaa, joista noin kymmenen aktiivista. Ennen tätä kesää naisten biitsitoiminta oli lähes nollissa Lempäälässä.

Taustalla on myös uusia harrastajia, kun läpi kesän tyttöjuniorit ovat pelanneet biitsiä Hääkivellä.

Kulunut kesä huipentui naisten biitsin osalta Lempäälän ensimmäiseen naisten biitsiturnaukseen. Anni Mäkisen organisoimassa turnauksessa oli mukana kaikkiaa seitsemän paria.

Turnausmuoto oli hieman normaalista poikkeava, kun alkusarjassa kaikki joukkueet pelasivat keskenään yhden erän. Alkusarjan jälkeen kolme parasta etenivät vielä finaalivaiheeseen.

Turnausvoiton pokkasi pari  Maija Mäkinen ja Sanna Mamia. Toiseksi sijoittuivat Eveliina Roininen ja Jenni Saarinen. Kolmannen sijan otti nuorisopari Maria Mäkipää ja Viivi Huurne.

Kulunut biitsikesä on tuonut myös muita uusia lajiulottuvuuksia Lempäälään. Tulevana viikonloppuna Hääkivellä järjestetään kaksi junioriturnausta, kun kentillä pelataan alle 12- ja alle-14-vuotiaiden Wedding Rock Junior Beach -turnaukset.

LUE LISÄÄ AIHEESTA:

Uudet mestarit valloittivat Hääkiven hiekkakasan – loimaalainen yllätyskortti kaatoi hallitsevan mestarin

Hääkiven hiekka pölyää tähtipölyä: Beach volley -turnauksessa mukana liigavalmentaja, Mikko Esko ja lempääläisiä tähtiä

Tiukassa pelissä vastakkain mustissa Lempo-Volleyn B-tyttöjen joukkue ja oransseissa Beach Volley Tampereen edustajakaksikko. Anni Mäkinen tuomaroi. Kuva: Antti Raunio